Kosmoksen voimien vietävänä – haastattelussa toisen albuminsa julkaissut DÖ

Helsingin kellareista kohti jääkylmän kosmoksen syleilyä omat loittotiiminsä lähettänyt döömer-partio DÖ on viimein julkaissut toisen kokopitkän albuminsa, joka kantaa ylväästi nimeä ”Astral Death Cult”. Bändillä on takanaan yksi kokopitkä, ”Tuho”, ja muutama EP, joista tuorein, ”Astral Death/Birth”, julkaistiin vuonna 2017. Nyt bändi on jälleen muutaman vuoden kypsytellyt omaa soundiaan ja suunnannut luotaimet kohti maailmankaikkeuden alkuvoimia, omaa mustan aukon lailla möyrivää tuhovoimaansa hioen. Vaikkei bändin musiikki ole ehkä sitä kaikkein radioystävällisintä, on sille silti kertynyt oma fanikuntansa, joka kerta toisensa jälkeen kokoontuu tämän kuolemankultin seremonioihin todistamaan, kuinka maailmanlopusta saarnataan ihmisläheisellä, mutta kosmisella mittakaavalla. Yhytimme bändin rumpali Joe E. Deliverancen vastaamaan tuoretta levyä koskeviin päivänpolttaviin sekä kertomaan ”Astral Death Cultin” tekovaiheista ja haasteista. Ja tietenkin Döömeristä.

”DÖ on vähän kuin se kuuluisa noidan pata joka huokuu pahaenteisen myrkyllistä usvaa.”

Moi! Mitäs DÖ:n leiriin kuuluu näin uuden levyn julkaisun myötä?

Joe: Hyvää, tai niin hyvää kuin tässä nykyisessä maailmantilanteessa nyt ylipäätään voi kuulua. Kohti tuhoa tässä mennään, että nautitaan nyt vielä hetki ennen kuin valtameret nielevät meidät ja muutumme osaksi universumia. Toisaalta kun miettii, Kuun ja Marsin valloittaminen on jo käynnissä, ja sehän sopii meidän pirtaan. Away Team on valmiina lähtöön, joko kohti lopullisuutta tai kosmista kolonialismia. Ainakin jälkimmäisessä Astral Death Cult (lue: DÖ-bändi) saisi vielä jatkaa, ja ehkä voisimme tehdä levyn jos toisenkin. Meillä meinaan on ässä hihassa tulevaisuutta varten. Pysykää kuulolla! Mutta myönnettäkööt, vaikkakin toki pitkin kyynisin hampain, että mitä itse ADC:hen eli uuteen levyymme, sen julkaisuprosessiin ja tähänastiseen vastaanottoon tulee, niin eipä tässä paljoa onnellisempi voisi enää olla. Saimme mahtavat taustajoukot tueksemme, ja suurimmat kiitokset tässä kohtaa voi esittää meidän ihanalle, hollantilaiselle levy-yhtiön pomolle Désirée Hanssenille Lay Bare Recordingsilta, joka uskoi meihin ja julkaisi uuden levyn vinyylinä yhtiönsä kautta.

Tämä on se ”vaikea toinen levy”, tuntuiko sen tekeminen vaikealta?

Joe: Nyt kun kysyit, niin kyllä se joiltain osin tuntui. Oli vähän altavastaajafiilis, vaikkei edes ollut mitään vastattavaa kuin ehkä itselle. Jotenkin tatsi oli hiukan hakusessa, ja biisejä työstettiin aika pitkään. Nämä fiilikset, ehkä enemmän henkilökohtaiselta puolelta, olivat saamattomuutta ja hyytymistä, mutta kun kone saatiin käytiin, kyllä se siitä sitten lähti. Ehkä vähän yskien, mutta kuitenkin ja kovia biisejä saatiin aikaiseksi. Että jollain tasolla oli kyllä sellainen klassinen kakkoslätyn problematiikka. Ehkä poikkeuksena edellisiin tuotantoihin basisti Deaf Hank otti isompaa roolia riffien työstössä, ja se kaiketi kuuluu lopputuloksessa. Mene ja tiedä. Ainakin bassolla liidataan aika vahvasti, vaikka toki Mr. Hank on ennenkin innostunut sooloilemaan.

”Eikä musiikki ole vakava juttu, se on haudanvakava juttu.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

DÖ:n edellinen EP ”Astral Death/Birth” oli äänitetty livenä teidän treeniksellä. Oliko nyt tämän levyn kohdalla samat metodit käytössä?

Joe: Samat oli. Ei döömerissä juurikaan klikeillä ja palastelulla pelata. Kaikki kerralla purkkiin tai mee himaan. Sehän toki osittain sitten kuuluu tietyissä jutuissa, että jos laitat siihen metronomin viereen tikittämään, niin meikäläinen pitää huolen, että kahden tahdin jälkeen ollaan jo ohi tempon. Mutta se on inhimillistä ja tuo tiettyä orgaanisuutta musiikkiin, ei kaikkien tarvitse olla atomikelloja, joku voi olla vedettävä käkikello. Tosin voi myös olla silkkaa saamattomuutta, treenin puutetta ja lahjattomuutta, mutta näillä mennään, mitä on. Onneksi vankka fanikunta diggaa, vaikka vähän huojuttaisiinkin. Eikä musiikki ole vakava juttu, se on haudanvakava juttu.

Onko siis tämän ”Astral Death Cult” -levyn tematiikkakin suoraa jatkoa edellisen EP:n maailmoille?

Joe: Kuten nimestäkin voi päätellä, niin on. Mentiin vielä syvemmälle kosmokseen. Sanoituksissa alettiin DÖ:n alkutaipaleen aikojen kantaaottavuuden sijaan nojata enemmän isompiin asioihin. Toki kantaa otetaan edelleen, mutta isommassa mittakaavassa. Kosmos on sellainen voima, että sitä vastaan on ihan turha tapella, se nielee lopulta kaiken sisäänsä, tekipä ihminen mitä tahansa. Siitä olemme tulleet ja siihen olemme tuomittuja.

Miten omasta mielestänne levy vertautuu aiempiin julkaisuihinne? Miten kuvailisitte levyä henkilölle, joka ei vielä koskaan ole teitä kuunnellut?

Joe: Sanoisin, että suurimmat kehitysaskeleet on otettu äänitys- ja miksauspuolella. Olemme olleet erittäin onnekkaita siinä, että aina on löytynyt kavereista hemmetin hyviä äänittäjä- ja miksaajatyyppejä, ja tällä kertaa kiitos kuuluu luottoystävällemme O.D.:lle, joka teki treenisäänityksille ihmeitä. Mies on täysi kone ja tuttu jo monista projekteista ennen tätä. Hän äänitti levyn Astral Death Cultin temppelissä (lue: treeniksellä) ja miksasi himassaan. Se mies on Bob Rock ja Rick Rubin samassa kehossa. Tässä yhteydessä on paikallaan kehua myös meidän ”luottomasteroijaukkoa”, Viitalähteen Jaakkoa, Virtalähde-Masteringista. Se mies tietää tasan tarkkaan, mistä nappuloista pitää vääntää, että syntyy murhasoundit.

Joe: Ihmiselle, joka ei ole meitä kuullut, sanoisin, että anna aikaa. Tämän päivän sana on nopeus ja helvetin rivakat tapahtumat biiseissä. Ei hyvän musiikin määritelmä ole siitä kiinni, että tuleeko kertsi 30 sekunnin kohdalla, jos sitä tulee biisissä lainkaan. Keskittykää musiikkiin, antakaa sille aikaa. Jokainen soitettu nuotti on yhtä tärkeä kuin jokainen soittamatta jätetty nuotti, tauko tai hiljaisuus. Döömerissä, jota soitamme, on kyse nimenomaan siitä. Kaikki ei välttämättä tapahdu sekunneissa, vaan joskus tyydyttävän lopputuloksen aikaansaaminen voi viedä minuutteja. Sekin on universumin kellolla mitattuna erittäin lyhyt aika, jopa naurettavan lyhyt.

Joe: Tyylillisesti asetumme johonkin sinne doomin, stonerin ja psykerockin maastoon, eli kaikille, jotka kokevat nuo genret omikseen, niin suosittelen. Meillä on myös useisiin lähteisiin viitaten sanottu olevan jokin oma tatsi, ei olla ihan peruskauraa minkään tietyn genren saralla, vaan kosmiseen soppaan on eksynyt mausteita vähän sieltä sun täältä, ja jollain galaktisella voimalla ne on onnistuttu hämmentämään sopivaksi mystiseksi, tummanpuhuvaksi eliksiiriksi. DÖ on vähän kuin se kuuluisa noidan pata, joka huokuu pahaenteisen myrkyllistä usvaa.

”Jokainen soitettu nuotti on yhtä tärkeä kuin jokainen soittamatta jätetty nuotti, tauko tai hiljaisuus.”

Kuinka helposti uusi materiaali löysi tiensä levylle? Jäikö paljon kappaleita tulevaisuutta varten?

Joe: Tässä tosiaan oli ehkä vähän sitä toisen levyn haastetta. Tulivatpa ne haasteet sitten siitä kuuluisasta toisen levyn problematiikasta tai sitten jostain muualta, ulkoa, kosmoksesta, niin vähän sellaista tahkoamista oli ilmassa. Kaikki biisit eivät tulleet läheskään niin helposti kuin edellisellä albumilla. Jotain materiaalia työstettiin pitkäänkin, ja sitten ne kuitenkin jäivät pois levyltä. Voisi siis sanoa, että matskua jäi yli, mutta jäikö sitä tulevaisuuteen, se on eri asia.

Mitkä on ne omat suosikkikappaleet uudelta levyltä?

Joe: Jännä nähdä, että esim. ”Drifting (in a methane ocean)” on noussut monessa arvostelussa suosikkikappaleeksi, ja itselle se on ehkä yksi niitä vähiten viisaria väräyttäviä kappaleita, johtuen ehkä sävellysprosessista ja sen pituudesta. Myös sävellyksellisesti se tuntui vähän ontuvalta, vaikkakin nyt myöhemmin on alkanut siitä itsekin digata. Mutta sellaiset lähtökohtaiset kosmoksen raastajat ovat ”Cosmic Communion”” ja Beyond the Cosmic Horizon”. Eli seuraavan levyn vois nimetä jollain tavalla cosmic-henkisesti, Cosmic Death?

Levyn soundimaailma on raskas, hypnoottinen ja armoton. Sanoituspuolella liikutaan jälleen maailmanlopun tunnelmissa. Ovatko kohtalokkaat lopun ajat nyt siis viimeinkin käsillä?

Joe: Jos maailmanmenoa katsoo, niin on, mutta meidän kannalta toivotaan pientä aikalisää, jotta voimme vielä harjoittaa faniemme korvien raiskaamista mainitsemillasi soundeilla ja sanoituksellisella paatoksella, joka lopulta vie kosmiseen nirvanaan ja pois täältä. Eli lopputulos on sama.

Koska ja missä teidät voi nähdä livenä?
Joe: Keikat, joista tässä vaiheessa voi huudella:
3.10. Helsinki, Kuudes linja, w/ Church of Misery, Pussies
5.10. Hollanti, Nijmegen, Soulcrusher Festival
19.10. Tampere, Dog’s Home, LiMaNe klubi w/ StarGazer
2.11. Jyväskylä, Ilokivi
16.11. Seinäjoki, Wartti

DÖ
Big Dog – Kitara
Deaf Hank – Vokaalit, basso
Joe E. Deliverance – Rummut

https://doofficial666.bandcamp.com

http://www.astraldeathcult.com/

https://www.facebook.com/astraldeathcult