Huora -promokuva 2018 -kuva: Pekka Nurmi

Kosto elää! Huoralta uusi albumi marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.9.2018

Kovassa nousussa kiitävän punkrock-yhtye Huoran toinen albumi ”Kosto elää!” julkaistaan 2. marraskuuta. Ärhäkällä punk-otteella metallia ja rokkia sekoitteleva tamperelaisyhtye kauhoo levyllään jälleen syvissä vesissä, joissa virtaa syrjäytymistä, väkivaltaa ja vääryyttä. Asiaan kuuluvasti tuskaa turrutetaan kaljalla ja liimalla sekä huuruisilla yhteislauluilla kuten ”Oispa kaljaa”- tai ”Kaikki kaatuu” -biiseissä. Kapinan lietsomisen mainingeissa soudetaan välillä Huhtasaareen, otetaan turpaan ja odotetaan maailmanloppua nyrkki pystyssä huutaen ”kuole huora”!

Että sellainen levy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Huoran toinen levy on edeltäjäänsä rauhallisempi ja aiheet kevy….Vitut oo! Vasta, kun levy oli valmis, huomasin itse, kuinka täynnä tuskaa se oli. Omaani ja muiden. Melkein toivoisin, ettei tätä levyä olisi voinut tehdä, että eläisimme maailmassa, jossa ei syntyisi tälläisiä lauluja. Mutta niin kauan kun ei eletä, niin tehdään saatana tälläisiä lauluja! kertoo Huoran nokkanainen Anni Lötjönen tulevan levyn tunnelmista.

”Kosto elää!” -albumi on äänitetty Huoran luottomiehen Matti Lötjösen johdolla Vaajakosken Electric Foxilla sekä Indigo Sick -studiolla Tampereen Nekalassa. Levyn julkaisee Stupido Records. Ensimmäinen levyltä julkaistu single ”Puukottaja” sai ilahtuneen vastaanoton Huoran faneilta, ja biisi kuultiin myös muun muassa Radio Rockilla ja YleX:llä. Myös kesällä julkaistu ryyppyralli ”Kaikki kaatuu” soi radioaalloilla ja menobiisin musiikkivideo on kerännyt yli 74 000 katselua parin kuukauden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kovilla live-vedoillaan itsensä läpilyöneen Huoran debyyttialbumi ”Hukutaan paskaan” julkaistiin viime vuonna ja levyn biisejä on striimattu Spotifyssa yli 2,5 miljoonaa kertaa. Kesällä räyhäkäs live-orkesteri hurmasi valtavia yleisöjä isoilla festarilavoilla ja nyt marraskuussa on luvassa odotettu levynjulkaisukiertue.

Huoran LEVYNJULKKARIKIERTUE:

2.11. Nosturi, Helsinki
3.11. Medicin Man, Hyvinkää
9.11. Bar Q, Kouvola
17.11. Totem, Lappeenranta
23.11. Suistoklubi, Hämeenlinna
24.11. Henry’s Pub, Kuopio
30.11.  45 Special, Oulu
1.12. Kulma, Kajaani
5.12. Graceville, Iisalmi
7.12. Pikkupässi, Karkkila
8.12. Musta kynnys, Jyväskylä
14.12. Monttu, Pori
15.12. Klubi, Tampere

”Kosto elää!” -albumin biisilista:
1. Maailmanloppu
2. Oispa kaljaa
3. Koditon
4. Kaikki kaatuu
5. Huhtasaareen
6. 2 vuotta
7. Puukottaja
8. Maija-Liisa
9. Mun pahat olot on sun pahat olot
10. Kuilu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.stupido.fi/
https://www.facebook.com/Huoraofficial/?ref=br_rs?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat