Kotalta uusi albumi joulukuussa

Kirjoittanut Teresa Liljeberg - 9.11.2014

5Kota_logo_2014_300DPITummasävyistä folkia soittava Kota julkaisee joulukuussa ilmestyvältä ”Valoenkelidebyytiltään toisen singlen ”Kitka Rad Recin kautta. Hengästyttävällä poljennolla etenevä kappale sijoittuu tarinallisen teema-albumin käännekohtaan josta ei ole paluuta entiseen. Maaninen biisi ottaa etäisyyttä perinteiseen folk-ilmaisuun sisältäen viitteitä myös elektronisen musiikin hypnoottiseen maailmaan. Lue lisää albumin synnystä ja katso ”Kitka”-singlen juuri julkaistu musiikkovideo.

 

Kappaleen musiikkivideo kuvattiin Posiolta lähtöisin olevan artistin jylhissä kotimaisemissa Kitkajärvellä ja sen ympäristössä. Videon käsikirjoittanut Kota vastasi myös sen ohjauksesta yhteistyössä kuvauksen ja leikkauksen hoitaneen Pasi Tiitolan kanssa. Video syventää ”Valoenkelin” saagaa yhdistellen useamman kappaleen tarinoita yhdeksi kuvalliseksi kokonaisuudeksi. Lapin ajaton luonto, ihmisen sokea päättäväisyys, shamanismi ja todellisuuden eri tasot yhdistyvät inhimilliseen kaipuuseen ja lopulta toivoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Shamanistiset perinteet kohtaavat elektronisen musiikin kotimaisen folk-artistin debyytillä. ”Valoenkeli” on Lapissa Kitkajärven rannalla taltioitu teema-albumi, jolla pohjoisen luontoon haudatut tarinat heräävät henkiin ja kietovat varomattoman matkaajan ikuiseen metsänpeittoon. Levylle taltioitunut toismaailmallinen tunnelma juontaa osaltaan sen äänityksissä käytetyistä soittimista; luista, kannoista ja poronnahasta valmistetut instrumentit artisti on tehnyt itse. Albumin äänittäjänä ja tuottajana toimineen konemusiikkiartisti Stenbergin mukaan ”mandoliinista saa yllättävän hyvän bassorummun”. Kesän 2013 yöttöminä öinä tallennetulle teokselle loppusilauksen antoi masterointiguru Svante Forsbäck (Ismo Alanko, Juju, Rammstein).

Kota julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa joulukuun 5. päivä ja muutamia maistiaisia albumilta on jo tarjolla. Single-”Kitka” on ladattavissa iTunesista, josta voi nyt myös ennakkotilata koko albumin tarjoushintaan. Ennakkotilaajat saavat ladattua molemmat albumilta julkaistut singlet (”Kitka” sekä ”Alku ja juuri”) välittömästi itselleen. Singlet ovat ladattavissa myös erikseen. Albumin ennakkotilaus on mahdollista myös Levykauppa Äx:n kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaaoszine pitää teidät ajantasalla ja julkaisee ennakkoarvostelun albumista vielä ennen sen julkaisua.

Kota – ”Valoenkeli”:
1. Rukous
2. Alku ja juuri
3. Valoenkeli
4. Höyry
5. Hiljaan
6. Aava
7. Kitka
8. Musta vesi

facebook.com/kotafinland

iTunes:
Levykauppa Äx:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat