Kotimainen metallilupaus Arion julkaisee uuden albumin lokakuussa: musiikkivideo ”At The Break Of Dawn” -kappaleesta katsottavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.9.2018

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva nuori metallibändi Arion julkaisi hyviä arvioita saaneen ”Last of Us” –esikoisalbuminsa vuonna 2014. Suomessa levy meni heti ilmestyttyään virallisen albumilistan sijalle 13 ja poiki yhtyeelle mm. Emma-ehdokkuuden. Lahjakas bändi noteerattiin myös maailmalla. Arion keikkaili mm. Japanissa muutamaan otteeseen ja albumi julkaistiin Japanissa, Etelä-Koreassa, Itävallassa, Saksassa, Sveitsissä ja Taiwanissa. Esikoislevy poiki yhtyeelle myös sopimuksen saksalaisen metallimusiikkiin keskittyvän AFM Recordsin kanssa. Mm. Danko Jonesia ja Danzigia julkaiseva yhtiö edustaa nyt Arionia liki maailmanlaajuisesti. Suomessa yhtyeen musiikkia julkaisee kuitenkin yhä Riku Pääkkösen luotsaama Ranka Kustannus ja Japanissa Arionia edustaa paikallinen levy-yhtiö Marquee, jonka edustuksessa ovat myös mm. Sonata Arctica ja Children of Bodom.

Määrätietoinen yhtye on työstänyt uutta albumiaan viime vuodet ja nyt se on valmis julkaistavaksi. Lokakuun 19. päivä ilmestyvä ”Life Is Not Beautiful” –niminen levy pitää sisällään yhdeksän uutta kappaletta, jotka ovat pitkälti Arion-kitaristi Iivo Kaipaisen käsialaa. Musiikki on aiempaa suoraviivaisempaa ja rokimpaa. Osaltaan tähän vaikutti myös solistin vaihdos, bändiin vuonna 2015 liittynyt Lassi Vääränen innosti Iivon kirjoittamaan tällä kertaa hieman erilaisia biisejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Finnvoxissa ja Scoring Helsinki –studioissa nauhoitettu levy on syntynyt muutenkin pitkälti yhtyeen omissa käsissä. Bändi nauhoitti musiikin pitkälti itse ja tuotantovastuusta suurimman osan kantoivat Iivo Kaipainen ja Topias Kupiainen. Arionin esikoislevyn tuottanut, Stratovariuksen Matias Kupiainen toimi tällä kertaa osatuottajana. Levyltä on julkaistu singleinä jo kappaleet ”Through Your Falling Tears”, ”No One Stands In My Way”, ”Unforgivable” ja liki kolme miljoonaa striimiä Spotifyssä kerännyt ”At The Break of Dawn”, jossa kuullaan vierailijana myös Amaranthe-solisti Elize Rydiä. Voit katsoa Max Majanderin ohjaaman videon kappaleeseen tästä:

’Life Is Not Beautiful’ –biisilista:
01. The End Of The Fall
02. No One Stands In My Way
03. At The Break Of Dawn (feat. Elize Ryd)
04. The Last Sacrifice
05. Through Your Falling Tears
06. Unforgivable
07. Punish You
08. Life Is Not Beautiful
09. Last One Falls
10. Last Of Us (2018) – bonus track on Digipak
11. Seven (2018) – bonus track on Digipak
12. I Am The Storm (2018) – bonus track on Digipak

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

facebook.com/OfficialArion

Luetuimmat

Uusimmat