Kitaristi Guthrie Govan - Kuva: Victor Peters

Kotimaista kitarakarkkia mukaan syksyn Yiorgos Fakanas Group feat. Guthrie Govan -keikoille

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.6.2020
Kitaristi Guthrie Govan – Kuva: Victor Peters

Mr. Fastfinger tarjoilee alkulöylyt lokakuun Yiorgos Fakanas Groupin Helsingin Konepaja-salin sekä Jyväskylän Ilokiven keikoilla, ja Juha Aitakangas puolestaan nostattaa tunnelmaa Tampereen Jack The Roosterin keikalla.

Legendaarisen Guitar Shred Show -sivuston avulla maailmalle ponnistanut Mr. Fastfinger juhlii tänä vuonna 15-vuotista taivaltaan. Värikäs instrumentaalirocktrio kunnioittaa merkkipaalua soittaen klassikoita vuosien varrelta sekä tietysti kappaleita uusilta ”Mountain Tone 1”- ja ”Mountain Tone 2” -levyiltä. Mr. Fastfingerin nimissä on julkaistu kaikkiaan viisi albumia ja neljä EP:tä. Animaatiohahmon luoja, kitaristi Mika Tyyskä on saavuttanut mainetta ilmeikkäällä soittotyylillään ja kiertänyt klinikoimassa Euroopassa ja Aasiassa. Mika on myös luonut runsaasti oppimateriaalia kitaristeille mm. isobritannialaiselle JTC Guitarille ja suomalaiselle Rockwaylle sekä Yousicianille.

Porin Ässä, soolona esiintyvä taiturimainen kitaristi Juha Aitakangas tunnustautuu kasarimusiikin ystäväksi, ja hänen soitossaan voikin kuulla elementtejä kyseiseltä aikakaudelta. Illan aikana kuullaan sooloesityksenä klassikkobiisejä omilla sovituksilla sekä muutamia Juhan omia biisejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mr. Fastfinger

Juha Aitakangas

www.mrfastfinger.net
www.facebook.com/mrfastfinger
www.youtube.com/mrfastfingernet
www.youtube.com/user/rdeardea
www.instagram.com/juhaaitakangas
www.facebook.com/juhaaitakangasofficial
www.juhaaitakangas.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yiorgos Fakanas Group feat. Guthrie Govan (GRE/UK) + Mr. Fastfinger
12.10.2020 Helsinki, Konepaja-sali
Liput alkaen 35 €
Ennakot Tiketti.fi

Yiorgos Fakanas Group feat. Guthrie Govan (GRE/UK) + Juha Aitakangas
13.10.2020 Tampere, Jack The Rooster
Liput alkaen 34 €
Ennakot Lippu.fi

Yiorgos Fakanas Group feat. Guthrie Govan (GRE/UK) + Mr. Fastfinger
14.10.2020 Jyväskylä, Ilokivi
Liput alkaen 35 €
Ennakot Tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat