Kotka Open Air toteutetaan rajoitetusti heinäkuussa: Pääesiintyjinä tapahtumassa nähdään Barathrum ja Kalidia

Kirjoittanut Janne Ollikainen - 19.5.2020

Lukuisten keikkojen ja festivaalien peruunnuttua ja lykkäännyttyä, ollaan Kotka Open Airia järjestämässä heinäkuussa. Toki nykyinen maailmalla vallitseva tilanne pakottaa festivaalin poikkeusjärjestelyihin. Tapahtuman yleisömäärää on laskettu ja tapahtuma järjestetään siten, että myynnissä on alle 500 pääsylippua päivää kohden.

Festivaaleilla nähdään pääesiintyjinä kotimainen black metal -yhtye Barathrum ja italialainen power metal -yhtye Kalidia. Myös venäläinen The Nomad on saapumassa esiintymään tapahtumaan, mutta ulkomailta tulevien yhtyeiden esiintyminen riippuu siitä, ovatko rajat auki heinäkuussa. Festivaalien kolmas ulkomainen esiintyjä Arson-Strike joutui perumaan esiintymisensä. Tarvittaessa tapahtuma järjestetään kotimaisin voimin. Kaikkiaan 10.-11.7.2020 järjestettävillä festareilla nähdään 13 yhtyettä. Vahvistettuja esiintyjiä ovat edellä mainittujen lisäksi Marianas Rest, TakaLaiton, DeathProof, Apocrypth, Evil Drive, Down South Junkies, Suuri Tuntematon, Murhe, Trial By Fire ja Itämeri Yhtye. Evil Drive soittaa tapahtumassa myöhemmin julkaistavan uuden albuminsa kokonaisuudessaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lippuja on myynnissä Tiketti.fi-sivuilla. Yhden päivän liput kustantavat 15 euroa ja kahden päivän liput 25 euroa.

Lisätietoja voi lukea tapahtuman Facebook- ja Instagram-sivuilla

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat