HOLLYWOOD, CA - JANUARY 31: Krist Novoselic attends the premiere of "Sound City" at ArcLight Cinemas Cinerama Dome on January 31, 2013 in Hollywood, California. (Photo by Jason LaVeris/FilmMagic)

Krist Novoselicin mukaan Nirvanan ”Nevermind”-levyn nauhat ovat ”lopullisesti poissa” Universal Studiosin tulipalon takia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 13.6.2019
(Photo by Jason LaVeris/FilmMagic)

The New York Times julkaisi muutama päivä sitten laajan ja kattavan artikkelin tapahtumasta, joka oli valtava katastrofi rockmusiikille. Vuonna 2008 liekit alkoivat iskeä Hollywoodissa Universal Studiosin kuvausalueella. Työmiehet olivat olleet asentamassa bitumikattoa kuvauspaikalle käyttäen työssään apunaan puhalluslamppuja. Siitä huolimatta, että työmiehet olivat jääneet vielä melkein tunniksi vahtimaan, että paikat olivat jäähtyneet, pääsi tulipalo alkamaan heidän lähdettyään. Palo vei mukanaan valtavan määrän musiikin historiaa lukuisten eri nauhojen ja äänitteiden muodossa.

Tapahtuman aikoihin median ja ihmisten huomio kiinnittyi Universalin kuvausalueen saamiin tuhoihin. Universalin edustajat myös kertoivat, että suurin osa alueella olleista musiikkinauhoista oli viety ”parempaan säilöön” tai digisoitu. Tästä huolimatta nyt on selvinnyt, että tulipalo vei mukanaan valtavan määrän arvokasta äänitehistoriaa. Tulipalossa tuhoutui nauhoja muun muassa Guns N’ Rosesilta, Nirvanalta, Soundgardenilta, Nine Inch Nailsilta ja Aerosmithilta. Lisäksi tuli söi melkein kaikki Buddy Hollyn alkuperäiset master-nauhat sekä joukon varhaisia äänitteitä muun muassa Etta Jamesilta, Billie Holidaylta, Louis Armstrongilta, Aretha Franklinilta, John Coltranelta, Ray Charlesilta, Elton Johnilta, Chuck Berrylta, The Eaglesilta sekä Snoop Doggilta. Noihin aikoihin holveista vastannut Randy Aronson on arvellut tuhojen olleen 150 miljoonan dollarin luokkaa.

Fani kysyi Twitterin välityksellä Nirvanan basistilta Krist Novoselicilta, mikäli tulipalo oli tuhonnut yhtyeen hittilevyn ”Nevermindin” master-nauhat. Novoselicin vastaus on yksinkertainen, mutta äärimmäisen surullinen: ”Luulen, että ne ovat lopullisesti poissa”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://twitter.com/KristNovoselic/status/1138605461815455745

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat