Kukkivaa kuolemaa – arvostelussa Carnationin debyyttialbumi

Kirjoittanut Jimmy Timonen - 21.8.2018

Carnation on vuonna 2013 perustettu viiden miehen death metal -pumppu, joka hakee paikkaansa uudempien tulokkaiden, kuten Gatecreeperin ja Blood Incantationin joukosta. Yhtye on kotoisin Belgiasta, josta ei ole tullut monia loistokkaita saman genren bändejä Abortedin lisäksi. Mutta Carnationin kuolemalta löyhkäävä debyyttialbumi on nyt täällä.

”Chapel Of Abhorrence” alkaa kappaleella, joka antaa selkeän kuvan siitä, mitä levy pitää sisällään. ”The Whisperer” on raskas ja tunnelmaa rakentava kuusiminuuttinen vuoristorata, joka nappaa samantien levyn parhaimpien biisien paikan. Albumi etenee ennen julkaisua esille tuotujen sinkkujen kera, joista levyn nimikkokappale loistaa. ”Chapel Of Abhorrence” toimii kappaleena täydellisenä esimerkkinä siitä, minkä Carnation osaa; keskitempolla soitetut ja mieleenpainuvat riffit sekoitettuna laukkaaviin tuplabasareihin ja Corpsegrinderia muistuttaviin kaikuviin karjuntoihin. Kappale jää hyvin mieleen ja tuo esille yhden levyn harvoista kitarasooloista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn edetessä tulee selville, kuinka hyvin Carnation käyttää tempovaihtoja, ja se onkin levyn vahvin puoli. Riffit keräävät taakseen momentumia hitailla etenemisillä, mutta räjähtävillä esiintuloilla. Rummut ja keskenään groovaavat riffit ovat hyvin tasapainossa ja luovat hetkiä, joita kuunnellessa jalat ja pää lähtevät helposti liikkumaan mukana.

Tasapaksuus on usein ongelma tämän genren levyillä, ja sitä ilmenee tässäkin. Vaikka Carnation on löytänyt oman juttunsa, hieman yli 45-minuuttinen debyytti tuntuu ajoittain hieman pitkäkestoiselta ja itseään toistavalta. Levy olisi hyvin voinut loppua ”Fathomless Depthiin”sillä viimeinen kappale ”Power Trip” on lähes sama, mutta vain lyhyempi tuotos. Tästä kaikesta huolimatta levy on ehdottomasti vahva debyytti ja loistava jatko 2015 julkaistulle ”Cemetery of the Insane” -EP:lle. Plussat myös loistavasta kansitaiteesta.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. The Whisperer
  2. Hellfire
  3. Chapel of Abhorrence
  4. The Unconquerable Sun
  5. Disciples of Bloodlust
  6. Hatred Unleashed
  7. Plaguebleeder
  8. Magnum Chaos
  9. Sermon of the Dead
  10. Fathomless Depths
  11. Power Trip

Carnation facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat