Hero Dishonest on pitkän linjan rymyryhmä, joka juhlii tänä vuonna pari vuosikymmentä kestänyttä uraansa. Juhlavuoden kunniaksi ei ilmestynyt greatest hits -kokoelmaa vaan uusi levy, järjestyksessään kahdeksas ”Maailma Palaa Taas”.

Ryhmän jäsenillä on vankkaa taustaa muissakin tunnetuissa, punkrockiksi luokiteltavissa bändeissä, joten kokemusta löytyy. Yhtye on tunnettu etenkin ankarista livekeikoistaan, ja se onkin ahkerasti jakanut tunnelmallisia iltoja niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.

Hero Dishonestin tyyliin eivät kuulu moniosaiset eepokset, vaan sekä musiikillinen että verbaalinen sanoma pidetään tiiviinä ja ytimekkäänä. Tästä huolimatta bändi on onnistunut ujuttamaan suorasukaiseen ulosantiin jopa progemaisia koukeroita, jotka lisäävät musiikkiin osuvasti pervoa twistiä.

Kokonaan ensimmäisellä kotimaisella kielellä toimivissa sanoituksissa ei juuri aurinko paista, ja muutenkin kadun varjoinen puoli on se paikka, missä päihdyttävä sekä alistava elämä pääasiassa tapahtuu. Lyyrinen anti on täysin omalaatuista ja täynnä hienoja oivalluksia, jotka saattavat hämmentää kuulijaa, mutta eivät jätä rauhaan.

Noin kaksiminuuttisen ja neljätoista biisiä sisältävän pitkäsoiton avaa ”Minä minä minä” -niminen biisi. Biisi potkaistaan käyntiin tehokkaalla bassokuviolla ja meno on vauhdikasta. Laulaja Veli-Pekka sylkee uskomattomalla tahdilla sanoja suusta. Aivan sata lasissa ei biisiä kuitenkaan läpi paineta, vaan tempo laskee puolesta välistä ”normaalille” tasolle ja hevimiehen näkökulmasta se on oikein osuva tasaisen päänheilutuksen tempo. Jälleen jämerällä bassokuviolla alkava ”Se on salaisuus” on aivan mahtava biisi. Minun korvaan se soi kuin vanha Suicidal Tendencies, ja jälleen biisissä on hieno tapa laskea tempoa tolkuttoman vauhdin jälkeen. Raastava tarina päättyy hienoon lauseeseen ”kaikki jää viime tinkaan, rakkaus ja jäiden tulo”, sekä kainoon pyyntöön ”toivon, etten enää koskaan ajautuisi mihinkään epämiellyttävään”. Ainahan sitä toivoa saa, ja tarinan kertojalle sen mielelläni soisin.

”Yksin kaikkea vastaan” on selkeä hitti ja sing along -meininkiä sisältävä tulevaisuuden ikivihreä niin sävellykseltään kuin sanoitukseltaan. Lause ”tekonaurua narun jatkeena, yläkerrasta tulee sairastupa” on omalla inhorealistisella tavallaan pysäyttävä. ”Sillä sipuli” jatkaa ansiokkaasti tulevien klassikoiden linjaa, jossa aggressio ja mukaansatempaavuus kohtaavat synkeiden virtojen lähteillä.

”Aina veloissa” jatkaa oman elämän synkeää analyysia lauseilla ”Ajan töihin, jota vihaan, jotta pärjäisin itseni kanssa. Ei kiinnosta edes omat mielipiteet. Kuulostanko masentuneelta?” Tämäkin lienee valitettavasti monen ihmisen arkipäivää. ”Sur-Rur on maailman paras bändi” on hieno nimi biisillä, mutta yhteyttä tekstiin en löytänyt – jos se nyt on oleellistakaan. Aiheellisia kysymyksiä kappale silti esittää, ja se sisältää myös upean kannanoton, jonka allekirjoitan täysin: ”Olisipa maailma järjestyksessä kuin levyhylly: heviä ja tavallista.” Raivokas biisi sisältää jopa viiltävän kitarasoolon, joten hittikamaa siis. ”Elämää nauraa” -biisiin Veli-Pekka saa ääneensä aidon epätoivon, tuskan ja kaaoksen keitoksen. ”Miehet ja alkoholi”– sekä ”Hyvää huomenta julma sykli, miten voitte?” -kappaleet kertovat nestemäisen alennustilan tunnelmista pelottavan todellisella tavalla. Jälkimmäisessä on muuten älyttömän hieno, sekunnin sadasosan tarkka lopetus. ”Pitää tehdä hyvää” svengaa soljuvasti eteenpäin ja kuulostaa myös vuorenvarmalta keikkahitiltä. ”Onko tämä sitä pornoa?” kyseenalaistaa osuvalla tavalla, ja ”Betonia”-kappaleella lyödään viimeinen naula levyyn.

On uskomatonta, millaisen kokonaisuuden bändi saa luotua kahteenkymmeneen minuuttiin. Ensimmäisellä haukkauksella kokonainen kakku on liian suuri prosessi pienille aivoilleni, mutta levyn purkaminen biisi kerrallaan asettaa sen aivan uusiin sfääreihin. Tämän jälkeen olo on kuin kauneinta erotiikkaa tihkuvan dominan käsittelyn jälkeen: puhdistautunut, mutta piesty.

Olen muuten äärettömän viehtynyt levyn menneiltä vuosikymmeniltä napattuun kansikuvaan. En välttämättä ymmärrä sen mahdollista symboliikkaa levyyn liittyen, mutta on se hieno ja voi siitä kehitellä vaikka minkälaisia näkökulmia. Ainakin pääosin miehistä koostuva joukko vääntää voimiensa kyllyydestä naisen ihailevan katseen alla, mutta jalkojen juureen syntyneiden jälkien perusteella vastustaja on sittenkin liian väkevä. Niinhän se elämässäkin usein menee. Kansien mukaan kuva on löytynyt roskiksesta ja näin ollen myös kuvaaja tuntematon. Hieno löytö.

En malta odottaa, että pääsen kokemaan tämän hengästyttävän ja rakkaudesta pieksevän aktin livenä.

8/10

Kappalejärjestys:

Minä minä minä
Se on salaisuus
Yksin kaikkea vastaan
Sillä sipuli
Hän tekee meistä läpinäkyviä
Aina veloissa
Sur-Rur on maailman paras bändi
Elämä nauraa
Vähän valoa
Miehet ja alkoholi
Hyvää huomenta julma syksi, miten voitte?
Pitää tehdä hyvää
Onko tämä sitä pornoa?
Betonia