Kun hyvät munat yhdistetään yhteen koriin: haastattelussa perjantaina uuden ”What the Dead Men Say” -albuminsa julkaisevan Triviumin Matt Heafy

Kirjoittanut Otto Vainionpaa - 23.4.2020

Floridan metalliylpeys Trivium julkaisee tämän viikon perjantaina uransa kahdeksannen albumin nimeltä ”What the Dead Men Say” RoadRunner Recordsin kautta. Edellisellä ”The Sin and the Sentence” -albumillaan takaisin hieman raskaampaan ulosantiin palannut bändi jatkaa hyväksi totutulla kaavalla myös tulevalla albumilla, ja levy lukeutuu ehdottomasti yhtyeen uran onnistuneimpiin kokonaisuuksiin. Kaaoszine tavoitti puhelimitse kotoaan bändin laulaja-kitaristi Matt Heafyn, jonka kanssa keskusteltiin ajankohtaisesta koronaviruksesta, bändin tulevasta albumista sekä siitä, milloin yhtyettä voisi odottaa saapuvaksi Eurooppaan suomalaisia faneja viihdyttämään. Voit lukea haastattelumme kokonaisuudessaan tästä:

Hei Matt! Miten menee?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Matt: Koronaepidemiasta huolimatta päiväni ovat hyvin samanlaisia kuin ennenkin. Striimaan Twitchiin lähes päivittäin. Olen tehnyt sitä jo melkein kolme vuotta, ja se on hyvä tapa antaa ihmisille jotain näinä aikoina. Odotan tietenkin muiden lailla, että tilanne on ohi…

Niinpä… On myös todella turhauttavaa, kun ei tiedä, milloin tämä loppuu…

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Matt: Kyllä. Jos katsotaan vaikka minun osavaltioni meininkiä, niin ihmiset hengailevat edelleen rannalla isoissa porukoissa. Sen takia tämä tilanne myös pitkittyy.

Oli todella hassu sattuma soittaa sinulle, koska viimeksi, kun teimme haastattelun, niin hurrikaani Irma oli tekemässä tuhojaan.

Matt: Hahah! Kyllä, ja Floridahan on tunnettu siitä, että täällä kaikki yrittävät tappaa sinut: hämähäkit, hurrikaanit, oudot ihmiset, myrskyt ja meri. Mutta koronavirus on tällä kertaa myös maailmanlaajuinen.

Luetko koronasta ylipäätään paljon?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Matt: Yritän lukea aiheesta mahdollisimman luotettavaa tietoa. Tällä hetkellä ongelma näyttäisi olevan, että netissä on paljon virheellistä tietoa. Haluaisin kaikkien kuuntelevan asiantuntijoita. Myös termistö on hyvin tärkeää, miellän esimerkiksi fyysisen eristäytymisen parempana sanavaihtoehtona kuin sosiaalisen eristäytymisen. Meidän pitäisi pitää yhtä, mutta turvalliselta etäisyydeltä.

Suomessa ollaan jo melkein totuttu siihen, että viini-illat ja kalsarikännit vedetään webkameran edessä.

Matt: Ja se on mahtavaa, koska ihmisten mielenterveys säilyy hyvänä. Tämä ei ole maailmanloppu, mutta tätä ei voi ohittaa olan kohautuksella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Niin, toivoisin, että ihmiset oppisivat tästä jotain.

Matt: Niin minäkin. Jotkut maat ovat paljon edellä asioissa verrattuna Yhdysvaltoihin, ja se on hieman huolestuttavaa. Maissa, joissa tätä tautia ei ole otettu tosissaan alusta lähtien, on suurimmat ongelmat.

Meillä asiat hoidetaan onneksi täysin päinvastaisesti ja esimerkillisesti. Hallitus otti uhan tosissaan, ja meillä on hyvä terveydenhuolto.

Trivium – The Circus 27.2.2017 d

Matt: Jep, tiedän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Monet artistit ovat lykänneet levyjen julkaisuaan, mutta teidän uusi albumi ”What the Dead Men Say” julkaistaan 24. huhtikuuta. Onko tällä hetkellä mielestäsi hyvä hetki julkaista uutta musiikkia? Ihmiset ovat kuitenkin karanteenissa ja tarvitsevat entistä enemmän viihdettä.

Matt: Sataprosenttisesti. Kaikki puhuvat levymyynneistä, mutta se ei ole tärkeää juuri nyt. Nyt on tärkeää antaa ihmisille jokin pakokeino todellisuudesta, ja sen voi antaa musiikki. Muusikoiden velvollisuus on saattaa materiaalia julki. Kukaan ei enää edes osta levyjä, vaan kaikki striimataan, niin tällä hetkellä on hyvä tilaisuus.

Olette yleensä levyä tehdessänne täysin hiljaa asiasta, ettekä kerro mitään julkisuuteen ennen levyn valmistumista…

Matt: Minun elämäni on todella läpinäkyvää ja olen koko ajan striimaamassa. Olemme useasti päättäneet, ettemme kerro kenellekään, kun olemme tekemässä levyä. Haluamme pitää jotkin asiat jännittävinä.

Onko sinulla ikävä sitä aikaa, kun bändit olivat yksityisempiä?

Matt: Yleensä mietin, miten haluaisin itse musiikin kuuntelijana kokea nuo asiat, levyjen julkaisut ja vaikkapa striimaamisen. Jotkut bändit ovat todella salaperäisiä ja mystisiä. Minä pidän tästä tyylistä enemmän, eli että olen fanieni kanssa. Olemme olleet bändi jo 21 vuotta ja meillä on piakkoin yhdeksän levyä takana. Minusta tuntuu, että suosiomme kasvoi viime vuosina aivan erilaiseksi. Tunnen, että olemme relevantimpi kuin aikaisemmin.

Uusi albumi kuulostaa luonnolliselta jatkumolta ”The Sin And The Sentence” -albumille. Oliko se teidän tavoitteenne, kun aloitte säveltää uutta musiikkia?

Matt: Kyllä. Kaksi viimeisintä albumia ovat juuri sitä Triviumia, jota me haluamme tehdä. Kaikki muut Trivium-albumit on tehty tuolla mentaliteetilla ja loput kolme ”The Crusade”, ”Vengeance Falls” ja ”Silence In The Snow” olivat levyjä, joille asetimme kriteerejä, ja se oli huono asia. Nyt kaikki ideat ovat tervetulleita.

Alex Bentin rumputyöskentely on erittäin ilmeinen osa teidän nykyistä soundianne. Kuinka paljon Alex sai tällä kertaa vaikuttaa levyntekoon?

Matt: Tiuhaan vaihtuneiden rumpaleiden jälkeen löysimme Alexin mutta emme suoraan kertoneet hänelle, mitä haluamme. Myöhemmin annoimme hänelle tilaisuuden liittyä bändiin kokonaisvaltaiseksi jäseneksi. Alexin kanssa tunnemme, että olemme voittamattomia. Hän osaa soittaa kaiken. Ei ole mitään esteitä: me voimme säveltää juuri niin vaikeaa musiikkia kuin haluamme ja juuri niin helppoa musiikkia kuin haluamme.

Kiitos haastattelusta! Haluaisitko vielä sanoa jotain suomalaisille faneillenne?

Matt: Suomen metalliskene on ollut todella isossa roolissa minulle. Children of Bodomin ensimmäiset kolme levyä ovat suosikkejani. Kiitos!

https://www.facebook.com/Trivium/

Voit kuunnella halutessasi haastattelun englanniksi kokonaisuudessaan tästä:

Luetuimmat

Uusimmat