Kuva: Niko Sihvonen

Kun Ruotsin kuninkaalliset (Royal Republic) saapuvat Suomeen, pidetään heille loppuunmyyty juhlavastaanotto Tavastialla

Kirjoittanut Marko Valve - 18.2.2020

Royal Republic on yksi niistä bändeistä, joka käy Suomessa aivan liian harvoin. Nytkin odotettiin taas kolme vuotta, jotta bändi saatiin omalle klubikeikalle. Sitä edeltävän kerran bändi oli Suomessa vuonna 2013. Royal Republic perustettiin Malmössä vuonna 2007, ja se on julkaissut neljä albumia. Bändin uusin albumi ”Club Majesty” tuli tuutista ulos viime vuonna, ja menossa oleva kiertue pyörii sen ympärillä. Musiikiltaan Royal Republic on garage rockia tai vaihtoehtorockia. Sen soundi on hyvin popahtava mutta uppoaa varmasti kaikille.

Iltaa lämmitteli minulle täysin uusi tuttavuus The Empire Strikes Helsingin Vallilasta. Googlatessani bändiä löysin tietoa lähinnä Star Warsista. Sen verran sain kuitenkin tietoa irti bändistä, että se on perustettu vuonna 2012, ja sen tuorein albumi ”Charm” julkaistiin viime vuonna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Empire Strikesin soitanta lähti vahvasti käyntiin heti intron jälkeen, mutta mielenkiintoni laski kuin aasin häntä. Musiikki ei yllättänyt, ja se oli mielestäni hiukan tasapaksua. En löytänyt keikasta mitään sen suurempia kohokohtia. En sano, että musiikki on täysin epäkelpoa, mutta minuun se ei juurikaan tehonnut. Kävin jälkikäteen kuuntelemassa yhtyettä Spotifyssa ja tykkäsin levytetystä musiikista paljon enemmän. Minun on siis annettava bändille vielä toinen mahdollisuus tulevaisuudessa.

Annan plussaa laulajan englannin kielen lausumiselle. Välillä kuulee englanniksi laulavia bändejä, joiden lausunta on puhdasta rallienglantia, mutta Tommi Tuoriniemi hoiti lauluosuudet todella tyylikkäästi. Kolmenkymmenen minuutin soittoaikaan ei ehtinyt ängetä montaa välispiikkiä, vaan kappaleita soitettiin pitkälti toinen toisensa perään. Kyseessä on kohtuullisen tuore bändi, joten kehitettävää löytyy vielä. Jään odottamaan seuraavaa keikkaa, ja teen sen jälkeen lopullisen arvioni bändistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
1. Rainmaker
2. Blinded By The Light
3. Black ’n White TV
4. Theme From Roky
5. King Of The Jungle
6. The End
7. All Hope Is Gone
8. Sonic Hurricane
9. Rid of You

The Empire Strikesin lämmittelyn jälkeen Royal Republic asteli puvuissaan lavalle George Frideric Handelin sovituksen tahtiin. Bändin ulkonäkö oli hyvin virallisen näköinen, mutta se sopi soitettuun musiikkiin oikein hyvin. Laulaja Adam Grahn oli viime näkemältä menettänyt viiksensä, mistä vitsailtiinkin useampaan kertaan keikan aikana. Ulkonäön perusteella voisi kuvitella, että bändi soittaa iskelmämusiikkia. Se idea heitettiin ikkunasta ulos, kun ”Fireman & Dancer” alkoi soida. Koska yhtye ei käy Suomessa riittävän usein, bändin edellisen levyn, ”Weekend Manin”, kappaleet ovat minulle hiukan tuntemattomampia. Uusimman, ”Club Majesty” -levyn kappaleet tuntuivat toimivan heti hyvin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Soitanta oli suhteellisen yksinkertaista, ja vaikka sitä soitetaan hiukan kieli poskella, on se silti metronomin tarkkaa. Bändin jäsenillä oli myös energiaa tuottaa virtaa vaikka koko Suomelle, eikä se näyttänyt loppuvan millään. Bändi soitti täydellä teholla koko puolitoistatuntisen, enkä nähnyt Adam Grahnin otsalla edes hikipisaraa! Bändin lavaenergiasta kertoo vahvasti se, että edellisen illan Tampereen keikalla Adam Grahn oli rikkonut kitaransa heittämällä sen roundarin käsiin. Tänä iltana sama stuntti tehtiin uudestaan hyvän show’n takia kohtaloa uhmaten, ja se, piru vie, toimi!

”Under Cover”, ”Getting Along” sekä ”Like A Lover” olivat minulle illan matalimmat kohdat. Rauhallisemmat biisit eivät vain toimi Royal Republicin kanssa lähellekään yhtä hyvin kuin esimerkiksi ”Make Love Not War (If You Have to Make War – Make Sure to Make Time to Make Love in Between)”, joka sai yleisön hullaantumaan täysin – onhan kyseessä kuitenkin yksi bändin suurimmista hiteistä. Onneksi kyseiset kappaleet tulivat show’n alkupuolella, joten keikan loppupuoli oli pelkkää nousukiitoa viimeisenä esitettyyn ”Baby”-kappaleeseen saakka.

Vaikka bändin musiikki on hiukan pehmeämpää rockia, asuu sen sisällä silti raudankovia hevareita, mistä syystä bändi soittaa joka ilta ”kunnon musiikkia”. Helsingissä kuultiin Metallican “For Whom the Bell Tolls” -coveri sekä Iron Maidenin “Fear Of The Dark”. Jälkimmäinen oli tosin yksi hirveimmistä covereista, joita olen hetkeen kuullut. Annan sen kuitenkin anteeksi, koska eihän jokaista biisiä voi osata ulkomuistista, eikä kyseessä ole helppo biisi soittaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Like A Loverin” jälkeen saatiin pieni keytar-soolo, joka sisälsi pieniä otteita Van Halenin ”Jump”-kappaleesta sekä Europen ”Final Countdownista”. Väliajan jälkeen siirryttiin takaisin energiseen soitantaan ja ”Stop Movin’” -kappaleeseen. En vihaa mitään enempää kuin teknokappaleita, joissa toistetaan samaa lausetta koko kappaleen ajan. No, ”Stop Movin’” -kappale sisältää lauseen ”I wouldn’t stop movin’ if I could stop movin’” yli kolmekymmentä kertaa, mutta… se, piru vie, toimi silti! Kappale kertoo mielestäni hyvin siitä, miten Royal Republic esiintyy lavalla, sillä se ei lakkaa koskaan liikkumasta. Kyseinen kappale ei uponnut minuun ollenkaan levyltä, mutta livenä se oli yksi illan mieleenpainuvimmista kappaleista.

Royal Republic on kiertänyt maailmaa ”Club Majesty” -levyn kanssa vuoden verran, ja Adam Grahn sanoikin jo kyllästyneensä siihen. Siitä syystä Helsingin-keikalla skipattiin ”Fortune Favors” -kappale ja tilalle otettiin vanhempi tuotos nimeltään ”People Say That I’m Over The Top”. Kappale on ihan hyvä, mutta olisin mieluummin kuunnellut uudempaa tuotantoa.

Ilta loppui Bob Dylanin ”The Man In Me” -kappaleen soidessa taustalla, ja bändin kiitellessä yleisöä. Puolitoista tuntia meni kuin siivillä. Olisin voinut jatkaa iltaa vaikka toisella keikalla putkeen. Olin unohtanut kolmen vuoden tauon aikana täysin, miten saakelin kova bändi on kyseessä. Tämän tasoista lavaenergiaa ja show’ta saa etsiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos bändi ei ole millään tasolla tuttu, suosittelen kuuntelemaan bändin ”We Are The Royal” -esikoisen ja eksymään seuraavilla festareilla lavan eteen show’sta nauttimaan.

Kappalelista:
1. Fireman & Dancer
2. Can’t Fight The Disco
3. Make Love Not War (If You Have to Make War – Make Sure to Make Time to Make Love in Between)
4. Under Cover
5. Getting Along
6. Underwear
7. Full Steam Spacemachine
8. Like A Lover
9. Stop Movin’
10. Boomerang
11. People Say That I’m Over The Top
12. Walk!
13. Tommy-Gun
14. Anna-Leigh
Encore:
15. When I See You Dance with Another
16. Flower Power Madness
17. For Whom the Bell Tolls / Fear Of The Dark (Metallica & Iron Maiden)
18. Baby

Raportti: Marko Valve
Kuvat: Niko Sihvonen

Luetuimmat

Uusimmat