Kun tragedia kääntyi voitoksi – arviossa The Ghost Insiden nimetön, viides pitkäsoitto

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 15.1.2021

Vuonna 2004 perustettu kalifornialainen metalcore-yhtye The Ghost Inside eli vauhdikkaita vuosia aina vuoteen 2015 saakka. Tuona vuonna 19. marraskuuta kalifornialaisyhtye joutui auto-onnettomuuteen sillä seurauksella, että yhtyeen jäsenet päätyivät kriittisessä tilassa sairaalaan. Jokainen heistä selvisi hengissä, mutta rumpali Andrew Tkactyk menetti jalkansa lyhyen kooman seurauksena. Auto-onnettomuudesta selvittyään The Ghost Inside vetäytyi useammaksi vuodeksi hiljaiseloon, mutta vuonna 2019 elonmerkkejä alkoi jälleen näkyä. Viime vuoden kesäkuussa yhtye julkaisi uransa viidennen albuminsa, joka kantoi nimenään ytimekkäästi ”The Ghost Inside”.

The Ghost Insiden viides albumi alkaa minuutin mittaisen ”1333”-intron siivittämänä ja ”Still Alive” -kappaleen myötä on selvää, että kalifornialaisyhtye on todellakin hengissä. Kappaleen ensimmäiset sanat ovat kuin julistus siitä, että tragediasta on toivottu ja tulevaa kohti mennään itsevarmana: ”Today I woke up to a brand new me / Free from the times of tragedy / Four years to find clarity / And now I’m right where I need to be”. ”Pressure Point” jatkaa myös tragedian käsittelyä, mutta tällä kertaa toisenlaisessa valossa. Sanoituksissa paistaa turhautuminen ja raivo siitä, miksi tapaturma nostaa tasaisesti päätään ajatuksissa, vaikka halua olisi mennä eteenpäin. Raivokasta sanomaa korostavat tietenkin myös vihainen soundi ja Jonathan Vigilin sekä taustalaulut hoitavan kitaristi Zach Johnsonin kiukkuiset lauluosuudet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Äkkiseltään on vaikea keksiä, mikä olisikaan parempi väylä vapauttaa turhautumisesta ja kiukkua kuin metalcore. The Ghost Inside on onnistunut hyvin valjastamaan tragedian voimaksi ja luonut uusimman pitkäsoittonsa pitkälti sen avulla. Lähes jokaisesta kappaleesta on löydettävissä sisäinen dialogi, joissa sanoittaja peilaa elämänmuutoksen vaikutusta itseensä. Esimerkiksi ”Make Or Break” ja ”One Choice” -kappaleilla nostetaan esiin tahdonlujuus, jota tarvitaan tällaisesta tilanteesta eteenpäin pääsemiseen. Tragedian käsittely ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista eikä helppoa, vaan se on ottanut välillä myös askeleita taaksepäin. Tämä on kuultavissa esimerkiksi ”Phoenix Rise” -kappaleella.

Albumilta löytyy monta hienoa, itseään reflektoivaa sanoitusta, mutta erityisesti seuraava teki minuun vaikutuksen syvällisyydellään: ”What meant the world to me before / Won’t hold the same weight anymore / Is this for me or is this for you? / Either way, I need to see it through”. ”Begin Again” -kappaleelta löytyvät sanat kiteyttävät hyvin elämänmuutoksen vaikutukset: ennen sitä maailma näyttäytyi toisenlaisessa valossa kuin nyt, eikä sanoittaja ole edes varma, miltä maailma nyt näyttää hänelle. Kappaleen lopussa on kuitenkin toiveikas viesti: tästä pääsee vielä eteenpäin.

The Ghost Insiden viides pitkäsoitto on kuin kurkistus yhtyeen sisälle vuoden 2015 tapahtumien jälkeen. Vaikka auto-onnettomuuden fyysiset vammat ovat parantuneet nopeasti, ovat sisälle jääneet arvet, kuten ”Unseen”-kappaleella todetaan, yhä olemassa. Mutta jos jotain hyvää tuosta tragediasta voi löytää, niin se on tämä albumi. Kalifornialaisyhtyeen viides pitkäsoitto on raivokas, melodinen ja ennen kaikkea väkevä, ja se pitää kuulijan otteessaan. Kiitoksensa ansaitsevat myös lyriikat, joihin yhtye on vuodattanut tunnelmiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

  1. 1333
  2. Still Alive
  3. The Outcast
  4. Pressure Point
  5. Overexposure
  6. Make Or Break
  7. Unseen
  8. One Choice
  9. Phoenix Rise
  10. Begin Again
  11. Aftermath

The Ghost Inside Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat