Kuolemanlaakso palaa keikkatauolta – kiertue marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.8.2018

Pitkään hiljaiseloa viettänyt Kuolemanlaakso suuntaa marraskuussa neljän keikan mittaiselle ”Intermezzo Inferialis” -kiertueelle. Yhtye nähtiin edellisen kerran lavalla uudenvuodenaattona 2016, joten keikkatauko on venytyt liki parin vuoden mittaiseksi. Kiertue käynnistyy 23.11. Seinäjoelta, pysähtyy 24.11. Kuopiossa sekä 30.11. Jyväskylässä ja päättyy 1.12. Vantaan Vernissan ”December Doom” -tapahtumaan.

”Rundin nimi viittaa tietty välisoittoon vanhan ja uuden aikakauden lomassa. Luova tauko tuli tarpeeseen, ja nyt polte lavoille on kova. Tiedä vaikka keikoilla kuultasi jokunen uusikin sointuyhdistelmä”, kitaristi Laakso vihjaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändin uusin albumi ”Tulijoutsen” (2014) debytoi Suomen virallisen listan kymmenentenä. Se nostettiin julkaisuvuotensa parhaiden albumien joukkoon muiden muassa Soundissa, Infernossa ja Kaaoszinessä. Levystä kuluvan vuoden tammikuussa julkaistu erikoispainos sisältää itse albumin, bonusbiisin, tunnin mittaisen ”Tulijoutsen – In Memoriam” -dokumentin, bändin kaikki musiikkivideot ja Musta aurinko nousee -EP:n.

INTERMEZZO INFERIALIS TOUR 2018
23.11. Bar 15, Seinäjoki
24.11. Ottopoika, Kuopio
30.11. Katse, Jyväskylä
1.12. December Doom, Vernissa, Vantaa

Kuolemanlaakso:
Kotamäki – laulu
Laakso – kitara & koskettimet
Kouta – kitara
Usva – basso
Tiera – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotisivut: https://kuolemanlaakso.net
Facebook: https://www.facebook.com/kuolemanlaakso

Luetuimmat

Uusimmat