Kuolevan Maan Kulkijat -kiertuepäiväkirja osa #3

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.10.2014

varjoJa hommat jatkuu! Edellisellä viikolla Kuolevan Maan Kulkijat –kiertue kävi rokkaamassa Lahden Motörpubin ja Helsingin On the Rocksin ja seuraavana 17.10. oli sitten vuorossa meirän ikioma Tampere ja tuttu Hervannan Varjobaari. Vornan ja Thyrienin spektaakkelien lisäksi tarjoiltiin illanavaukseksi myös paikallisen Kaarnekorven folk metal -jyräystä.

Neljä kuudesta Vornan jäsenestä aloitti kiertueen kolmannen viikon lupaavasti flunssan merkeissä. Siinä, kun oli neljä päivää niistänyt aivojaan pellolle, yskinyt läpi yön ja syönyt levyn buranaa, alkoi allekirjoittanutta kieltämättä pikkuhiljaa arveluttaa, miten mahtaa ääni pelittää seuraavana iltana. Siispä kovat keinot käyttöön: sauna, tervaa ja pullo viinaa. Eipä siitä lenssusta kokonaan eroon päästy, mutta ainakin seuraavana aamuna tuntui siltä, että henki kulkee jälleen ja oli rakennettu hyvät pohjat illan oheistoiminnalle. Kyllä vanha kansa tiesi!

varjo2Kaarnekorpi aloitti illan väkevästi ja oli vetänyt jo mukavasti porukkaa paikalle. Illan edetessä Varjobaarin pieni mutta tunnelmallinen pinta-ala oli saatu tehokkaasti käyttöön ja myytyjen lippujen perusteella asiakaspaikkarajat saivat kyytiä. Meininki oli muutenkin kohdillaan alusta loppuun (eli yli valomerkin, sillä aikataulut saivat myös osansa kurituksesta) joten mikäs siinä oli taas soittajilla ollessa. Luvataan ettei seuraavaan Tampereen keikkaan mene tällä kertaa yli kahta vuotta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vornalaiset tosiaan säästyivät tämän viikonlopun osalta pääosin reissaamiselta, kun päästiin pitkästä aikaa näyttämään kotikonnuille, mitä meille kuuluu. Onneksemme Thyrien kuitenkin tasapainotti asiaa saapumalla paikalle viidellä eri autolla viidestä eri kaupungista. Seuraavana onkin sitten vuorossa noin kuukauden mittainen tauko ennen kuin täräytetään Vornan kanssa uudelleen Helsinkiin 27.11. ja tuhistaan Semifinaalissa Vetten Äpäröiden kanssa Movember-tunnelmissa. Nähdään siis siellä!
-Vesa / Vorna

Alla videokoostetta Tampereen meiningeistä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat