Kuona 2018 - kuva: Jani Grönman

Kuona julkaisi debyyttialbuminsa ja paljastaa totuuksia: Tausta bändin jäsenten asukokonaisuuksista selviää

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 14.9.2018
Kuona 2018 – kuva: Jani Grönman

Tamperelaiselta epämetalliyhtye Kuonalta ilmestyy tänään omakustanteinen ”Kaksivaara”-debyyttialbumi, joka on kuunneltavissa muun muassa Spotifyn kautta. Kaaoszine kyseli bändin kaunottarelta, laulaja-basisti Vivian Suolenkaiselta tunnelmia ja ajatuksia ensimmäisen julkaisun H-hetkellä. Suolenkainen paljasti levyn työstämisen ja kesän keikkakokemusten lisäksi tarinat bändin asujen takaa. Toimittaja pahoittelee tupakkatakin sekoittamista aamutakkiin. Häpeällinen virhe.

Minkälaiset tunnelmat bändillä on debyyttialbumin julkaisun kynnyksellä?

– Tunnelmat ovat melkoisen jännittyneet. Suolenkainen repii partaansa, Yli-Komissaari kiillottaa koppalakkinsa lippaa, Vitku Salama rasvaa nivusiaan ja Mr. Lohja… No Mr. Lohja on kännissä niin kuin aina. Omakustanteisen levyn kanssa on aina pelko perseessä, että mitä unohtui, missä mentiin metsään, ja millainen palaute on. Toisaalta tähän on tähdätty jo pitkään ja julkaisun eteen on työskennelty, joten olo on tyytyväinen ja vapautunut sekä samalla nälkäinen! Tämä ei jää tähän!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miten kuvailisitte debyyttilevyänne?

– Levy on kokonaisuudessaan taideteos monella tasolla. Jokainen biisi itsessään on teos; levyn soittokokonaisuus on taideteos biisien soljuessa yhdestä seuraavaan, ja fyysinen levy itsessään on taideteos niin grafiikaltaan kuin konseptillaan. Musiikillisesti kirjo on hc-metallista tai punkista lähes progemaisiin kappaleisiin. Toisaalta suoraviivainen mäiske kohtaa tahtilajivaihdoksia ja monipolvisia rakenteita. Kappaleiden sanoma on katarttinen, vaikka aiheet ovat vaikeita. Biiseistä paistaa epätoivon läpi kuonainen aurinko.

Teillä taisi olla työntäyteinen kesä keikkojen ja debyyttialbumin parissa? Miten asiat sujuivat kesähelteellä?

– Kesän keikat olivat fyysisesti rankkoja juuri helteiden takia. Loimaalla “Punkin Tila 2018” -minifestareilla kiusana olivat ilmestyskirjallisissa mitoissa esiintyneet äkäiset ampiaiset, jotka mielistyivät varsinkin Suolenkaiseen. Maakunnissa tehdyillä keikoilla meidät otettiin  hyvin vastaan. Esimerkkinä Suomussalmella erään biisin aikana (Vulva-4, esikois EP:ltä “Ärsyttävä, 2006) hyvin pukeutuneet ns. jakkupukunaiset huusivat “huoraa” biisin tahtiin. Kesän aikana fokus oli levyn loppuun saattamisessa, joten keikkoja tehtiin tietoisesti vähemmän. Nyt keikkavaihde laitetaan kunnolla silmään ja paahdetaan niin paljon kuin ehditään. Sitä edesauttaa vastikään solmitut keikkamyyntikuviot Tuff- Entertainmentin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Soititteko kesän aikana uusia kappaleita? Ja jos soititte, miten yleisö otti ne vastaan?

– Soitamme seteissämme useita uusia kappaleita sekä vanhoja klassikoita. Uudet kappaleet tuntuivat uppoavan yleisöön hyvin. Pyrimme jokaisella keikalla antamaan yleisölle hyvän kokemuksen, ja uudet biisit tukevat tätä kokonaisuutta. Takataskussa on muutama tyyliin sopiva coverbiisi, joten keikoilta on lähtenyt tyytyväistä yleisöä.

Kuona 2018 – kuva: Visual Rama


Kuinka bändin jäsenten ylle on alkujaan laskeutunut noin erikoiset asut: häämekko, koppalakki, supersankariasu sekä aamutakki?

– Kyseessä on harkittu kokonaisuus, joka edustaa kunkin hahmon henkistä ja moraalista maailmaa. Annetaan arvon herrojen kertoa itse, mikä johti tähän:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yli-Komissaari: Autoritäärisen vallan edustajana Komissaarin työasuna kuuluisi olla täysi univormu. Sankarimme on kuitenkin hiukan maallistunut, joten koppalakillaan hän ikään kuin haluaa epätoivoisesti pitää kiinni vallan ulkonaisista tunnusmerkeistä, koppalakki edustaa tavallaan minimitasoa.

Suolenkainen: Olen edelleen menossa naimisiin, kunhan Rhett palaa luokseni. Tunnen pirstoutuneen sydämeni vielä pamppailevan hänelle, vaikka vuodet ovat vierineet ja tunnen niiden vaikutuksen kasvoillani ja harvenevassa tukassani. Kuin pistoolilla minua olisi sydämeen ammuttu! Niin suuri kaipuuni on hänen syliinsä!

Mr. Lohja: Se on TUPAKKATAKKI! Herrasmiehet käyttävät hattua ja tupakkatakkia. Minullakin on sellaiset.

Vitku Salama: Mä haluaisin vähemmän matematiikkaa ja enemmän suoraviivaista toimintaa, mut Kuonassa se ei mee niin. Pitää vaan yrittää olla ilkeä soittokone ja aktivoida ydinjatke. Super-pukuni kyllä aktivoi kaikki koneet ja jatkeet, mutta se tarvii verta, hikeä ja krokotiilin kyyneleitä eli kuonaa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kerro vähän levyn työstämisestä. Mistä saitte ideat kappaleisiin, miten niiden työstäminen eteni?

– Levyn kappaleet rakentuivat suureksi osaksi Suolenkaisen sairaassa mielessä. Hänen kyvykkyytensä ohjelmoida 8-bittisiä demoja ohjasi yhtyeen harjoittelemaan mitä mielenkiintoisempia musiikkikokonaisuuksia. Parhaiten kappaleiden sovitusta kuvaa sanat “kakatu kakatu”, jolla rumpalimme yritti jäsentää 7/4 hardcore -kappaleen (Kostant) C-osaa. Demottelun jälkeen koko bändi on sovittanut biisit valmiiksi teoksiksi – jotkut ovat muuttuneet enemmän, jotkut vähemmän. Kaikki ovat kuitenkin käyneet läpi saman Kuona-mankelin, jolla hyvinkin erilaisista lähtökohdista tulleet kappaleet on saatu nelikkomme näköisiksi ja kuuloisiksi.

Debyyttilevynne alkaa matkapuhelinnumerolla. Kuka vastaa, jos siihen soittaa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kyseessä on managerimme Urvasti T. Hanskan puhelinnumero. Ongelmaksi muodostui se, että herra otti hieman etäisyyttä bändiin vuoden alussa ja vaihtoi samalla puhelinnumeronsa. Mies ei ehkä vastaa puhelimeen, mutta toivo elää. Puhelinnumero on kappaleen nimenä muistutuksena herralle hänen tavastaan jättää yhtye oman onnensa nojaan niin pitkäksi aikaa. Se on hänelle sekä kiitos että rangaistus.

Mitä on tapahtunut kappaleelle numero 5? Miksi sitä ei löydy kappalelistasta?

– Voi v****!! Eikö se oo siellä mukana! Venaas…Se saakelin UT teki noi kannet ja sen piti oikolukea ne! Ne on nyt painossa tuommoisena.. No, näillä mennään.

Minkälaiset loppuvuoden suunnitelmat bändillä on?

– Loppuvuosi tuo tullessaan keikkaa ja promootiota. Keikkamyyjämme Tuff Entertainmentin Karolina Pankova sopii meille jatkossa keikkoja. Tiedossa on syyskuun puolella kaksi keikkaa Tampereella: torstaina 27.9. Klubilla sekä perjantaina 28.9. Hervannan Varjobaarissa. Lokakuun järjestelyt ovat vielä kesken mutta jaamme tietoa Kuonan Facebook-sivuilla heti tietojen varmistuttua. Alkuvuodesta 2019 käymme näillä näkymin jakamassa kuonaista ilosanomaa veljeskansamme keskuudessa Virossa. Suolenkainen onkin ahkerasti päntännyt etelänaapurin kielen olennaisia hienouksia kuten, “anteeksi, missä on naistenhuone?” , “voisiko joku lainata kajalia?” ja “tästä se lähtee!”

Onko terveisiä Kaaoszinen lukijoille?

– Olemme seuranneet pitkään Kaaoszinen julkaisuja. Olemme onneksemme päässeet myös osaksi julkaisuja. Haluamme kiittää kaikkia lukijoita ja suosittelemme kuuntelemaan levyn digijulkaisua nyt perjantaina, 14. syyskuuta. Se puhukoon puolestaan! Toivottavasti näemme myös keikoilla, CD-versiota “Kaksivaarasta” voi kysellä siellä meiltä. Kuitenkin: ennen kuin painatte sitä kuuluisaa play-painiketta, aloittakaa se lääkärin määräämä antibioottikuuri ja kertokaa läheisillenne aikomuksistanne. Kuona ei vastaa henkilövahingoista eikä kuulovaurioista. Muistakaa: Kuona on epämetallia. Kuona on ei-toivottu. Kuona on sivutuote.

Kuuntele tuore levy tästä:

Kuonaan pääsee tutustumaan bändin sivuilta:
http://tinyurl.com/kuonatube   
https://www.instagram.com/kuonaofficial/   
https://www.facebook.com/kuonaofficial/

Luetuimmat

Uusimmat