Sabaton, Kuva: Pasi eriksson

Kuopiorockin artistikattaus huipentuu Sabatoniin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 20.2.2019
Sabaton, Kuva: Pasi Eriksson

Kuopiorock 2019 järjestetään ensi kesänä kolmipäiväisenä 25.-27.7.2019 Väinölänniemellä tutuissa maisemissa. Heinäkuussa 2018 ennätykselliset 27 000 kävijää kerännyt tapahtuma on julkaissut koko artistikattauksensa, päiväkohtaiset esiintyjät sekä kaikki ennakkolipputyypit myyntiin. Festivaali on myös julkaissut uuden ilmeensä, joka on päivitetty rokkifiilistä unohtamatta. Aikaisemmin julkaistuihin artisteihin kuuluvat Kuopiorockin kruunaava yhdysvaltalainen punkrock -jätti The Offspring, sekä kotimaiset suosikit Eppu Normaali ja Apulanta.

Torstaina kotimaista rokkia tarjoilevat heavy metal -yhtye Beast in Black, kuopiolainen industrial metal -jyrä Turmion Kätilöt sekä Viikate Kuu kaakon yllä 10v. -juhlakiertueellaan. Kansainvälistä verta esiintyjäkaartiin tuo ruotsalainen power metal -yhtye Sabaton, joka on 19 -vuotisella urallaan tuottanut yhteensä yhdeksän studioalbumia, viimeisimpänä The Last Stand (2016). Torstaina festareilla nähdään myös Haloo Helsinki! -yhtyeen laulajan sooloprojekti Ellips, Maija Vilkkumaa. Kuopiolaista väriä esiintyjäkaartiin tuo hard rock -yhtye Block Buster, joka on juuri solminut kansainvälisen levytyssopimuksen.

Perjantaina Kuopiorockin lavoille nousee vakuuttava kattaus kotimaista tuotantoa, kun suomirock -meininkiä yleisölle tarjoilevat Apulanta, Popeda, Ismo Alanko, Stam1na ja Eppu Normaali. Kevyempää festarimusiikkia kuullaan kun koko kansan suosikit SANNI ja Kaija Koo nostattavat perjantaina tunnelman kattoon. Barbe-Q-Barbies, Leverage, Wellu Rowaltz ja Luuvitonen takaavat seteillään todellista rokkimeininkiä festarikansalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viimeisenä festaripäivänä, lauantaina, jatketaan niin ikään rock -hengessä. Ensimmäistä kertaa Kuopirockissa kullaan Raskasta Suomipoppia, jolloin kuullaan kevyen musiikin hittejä raskaammalla otteella. Lavalle astelevat myös kotimaiset suosikit, The 69 Eyes, Kolmas Nainen, J. Karjalainen, Ville Valo & Agents ja Vesala. Lauantain kruunaa jo aikaisemmin julkaistu yhdysvaltalainen punkrock -yhtye The Offspring. Rokkiosastoa edustavat myös Los Bastardos Finlandeses, Black Light Discipline, Rattus ja Marras.

”Kuopiorockin artistikattaus on nyt viime silauksia vaille valmis, mutta jo tässä vaiheessa on selvää että ensi kesänä Vänärillä vietetään todella kovan tason rock -festarit. Uutta ilmettä on työstetty talven aikana, ja vaikka festarin ulkoasu on nyt uusi, säilytämme saman kaikille tutun rokkifiiliksen mikä on Kuopiorockiin vuosien aikoina muodostunut.”Allu Koskinen, festivaalipäällikkö

Tapahtuman kaikki ennakkolipputyypit ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä, ja perus-, VIP-, ja lastenliput Kuopion Ale Pupilla ja F-Musiikissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuopiorock 25.-27.7.2019

ESIINTYJÄT
Torstai 25.7.: Sabaton (SWE), Viikate – Kuu kaakon yllä 10 v., Beast In Black, Turmion Kätilöt, Ellips, Maija Vilkkumaa, Block Buster, Lazy Bonez

Perjantai 26.7.: Eppu Normaali, Apulanta, Popeda, Ismo Alanko, SANNI, Kaija Koo, Stam1na, Luuvitonen, Wellu Rowaltz, Leverage, Barbe-Q-Barbies

Lauantai 27.7.: The Offspring (USA), The 69 Eyes, Kolmas Nainen, Ville Valo & Agents, J. Karjalainen, Vesala, Raskasta Suomipoppia, Los Bastardos Finlandeses, Black Light Discipline, Rattus, Marras

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lippujen hinnat:
Perusliput: 1PV to ja pe 69e / 1PV la 75e / 2PV pe-la 109e / 3PV 129e
Lastenliput: 1PV to, pe ja la 15e
VIP -liput: 1PV 135e / 2PV pe-la 199e / 3PV 229e
Leirintä: leirintälippu 30e / autopaikka 40e / caravan 50e

www.kuopiorock.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat