Battle Beast

Kuopiorockin ohjelmisto valmis: Battle Beast vahvistamaan raskaampaa osastoa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.2.2020
Battle Beast

18 vuotta täyttävä Kuopiorock on julkaissut ensi kesän artistikattauksensa sekä päiväkohtaiset esiintyjät. Väinölänniemellä tullaan näkemään järkälemäinen kattaus, kun lavalle astelevat kansainvälisesti menestynyt Nightwish, alankomaalainen melodista metallia tarjoileva Within Temptation sekä juuri uuden albuminsa ”Valittu kansa” julkaissut Antti Tuisku. Vuonna 2019 festivaalia juhlittiin ennätyksellisen 32 000 kävijän voimin, VIP-alueen sekä lauantain festivaalilippujen ollessa loppuunmyytyjä.

Ensimmäinen festivaalipäivä tarjoilee kävijöille kivenkovaa rokkimeininkiä Amorphiksen, Apulannan, Sonata Arctican ja S-Toolin jykevien tahtien siivittelemänä. Torstaina päästään nauttimaan myös Alankomaista ensimmäistä kertaa Kuopiorockiin saapuvan Within Temptationin mukaansatempaavista melodisen metallin sävelmistä. Perjantaina viimeistään polkaistaan käyntiin asianmukaiset 18-vuotisbileet, kun vaasalainen punk-jyrä Klamydia ja viime vuodet hiljaiseloa viettänyt yhtye Juustopäät päästetään vauhtiin Kuopiorockin lavoilla. Festareilla nähdään myös setti Kuopion omalta Marko Hietalalta, joka keikkailee niin ikään sekä sooloprojektinsa puitteissa että Nightwishin riveissä. Kevyttä musiikkia kuullaan Vuoden Live-Emma -palkinnon lunastaneen Vesalan, energisen SANNIn, useita Emma-palkintoja lunastaneen Lauri Tähkän, sekä koko kansan suosikki Kaija Koon keikoilla. Perjantaina potin kruunaa tämän hetken kuumimman pop-puheenaiheen, Antti Tuiskun, vetovoimainen liveshow.

Lauantaina pääesiintyjän paikan lunastaa menestyksekkään kansainvälisen uran luonut Nightwish, jonka viimeisimmästä Kuopiorock-keikasta tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta. Ruotsalainen Amaranthe, supersuosittu heavy metal -yhtye Battle Beast, ensimmäistä kertaa Kuopiorockissa vieraileva Ensiferum ja Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus täydentävät viimeisen festaripäivän rokkaavaa artistikattausta. Lavalle nousee myös Emma-palkintoja useista kategorioista itselleen kahminut rap-duo JVG.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ensi kesänä Kuopiorock saatetaan täysi-ikäisyyteen historiallisen kovan kattauksen kera. VIP-lipuista tällä hetkellä on myyty jo 70%, mikä enteilee upeaa rokkiviikonloppua jo tässä vaiheessa”, kommentoi Kuopiorockin festivaalipäällikkö Allu Koskinen. ”Oma urani Kuopiorockissa alkoi vuonna 2003 sateiselta Kuopion Satamatorilta. Nyt kun festari täyttää 18 vuotta, on sanottava, että vaikka tapahtuma on muuttanut muotoaan ja kasvanut huimasti, sama rokkifiilis on säilynyt matkassa vuosien mittaan.” Koskinen kertoo.

Kuopiorock 30.7.-1.8.2020

ESIINTYJÄT
Torstai 30.7.: Within Temptation, Amorphis, Apulanta, Sonata Arctica, S-Tool, Tumppi Varonen & Problems, J.M.K.E., Licuation, Mötikkä
Perjantai 31.7.: Antti Tuisku, Lauri Tähkä, Kaija Koo, SANNI, Vesala, Marko Hietala, Klamydia, Juustopäät, Plastic Tears, Rosy Dream , Softcore Suicide , Kaikkeus
Lauantai 1.8.: Nightwish, Amaranthe, JVG, Battle Beast, Ensiferum, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Waltari, As I May , Distral, Refugees

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lippujen hinnat:
Perusliput: 3 PV 119e, 2 PV PE-LA 105e, 1 PV TO/PE 65e, 1 PV LA 70e
VIP -liput: 3 PV 225e, 2 PV PE-LA 189e, 1 PV TO/PE/LA 129e
Leirintä: caravanpaikka 50e, linja-autopaikka 75e, autopaikka 40e, leirintälippu 30e, telttapaikka 10e

Liput myy Tiketti, Lippupiste, sekä Kuopion Ale Pupi ja F-Musiikki.

www.kuopiorock.fi
Facebook: www.facebook.com/kuopiorock
Instagram: @kuopiorock

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat