Samuli Putro & Panu Kontkanen, kuva: simo Saarakkala

Kyllästyminen musiikin esittämiseen perinteisellä tavalla sai Samuli Putron kokeilemaan uutta

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 16.2.2019
Samuli Putro & Panu Kontkanen, kuva: Simo Saarakkala

Ateneumissa järjestettiin tammi- ja helmikuun aikana Samuli Putron ja Panu Kontkasen tuottama ”Pienet rukoukset” -konserttisarja. Liput konserttisarjan keikoille tulivat myyntiin joulukuussa ja ne myytiin loppuun nopeasti. Helmikuulle järjestettiin muutama näytös lisää suuren kysynnän vuoksi. Nyt konserttisarja on päättynyt, mutta kevääksi on tiedossa Putron klubikeikkoja.

Kaaoszine tapasi Samuli Putron ja Panu Kontkasen Ateneumissa helmikuun toisena päivänä ennen illan esitystä. Miekkoset olivat hyvin rentoja, sillä konsertit olivat sujuneet hyvin. Putron mukaan ajatus konserttisarjasta syntyi viime vuoden lopussa ja se otettiin hyvin vastaan työryhmässä. Konserttien ajankohdat sovittiin ja kaikki kaksitoista konserttikertaa myytiin loppuun nopeasti. Samuli Putron mukaan enemmänkin olisi haluttu tehdä, mutta tuotannollisista syistä niitä ei voinut tehdä enempää, sillä kymmenen hengen työryhmän pyörittäminen ei ole halpaa.

Kaiken kaikkiaan yhtä esitystä mahtui katsomaan 130 ihmistä. Putron mukaan konserttikertojen ja yleisön määrästä pystyy muodostamaan yhtälön, joka kertoo, ettei konserttisarjalla pääse palkoille. Putro lisää vielä naurahtaen, että kukapa suomalaisessa kulttuurissa pääsisi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Viihteessä pääsee palkoille. Se on viihteen hyvä puoli, mutta kulttuuripuolella ei.”

Samuli Putro & Panu Kontkanen, kuva: Simo Saarakkala

Kuinka yleisö on ottanut konsertit vastaan? Putron mukaan yleisö on vastaanottanut konsertit tunteellisesti.

”Konsertit ovat vedonneet tunteisiin. Ne ovat olleet sellaista itkemistä kuten tämä koko kulunut vuosikymmen on ollut populäärimusiikille” Samuli Putro toteaa hienoisen piikikkäästi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Pienet rukoukset” oli audiovisuaalinen konsertti. Putron mukaan idea sai alkunsa heinäkuussa Panu Kontkasen kanssa. Alun perin ajatuksena oli tehdä konserteista monitaiteellisempia, mutta idea muotoutui tekemisen kautta enemmän konsertiksi.

”Kokeilimme monenlaisia asioita, mutta ne karsiutuivat prosessin aikana”, Samuli Putro toteaa.

Yhdessä Kontkasen kanssa he halusivat kyseenalaistaa ”konsertti”-määritelmän. He pohtivat, mitä konsertti voi olla. Taustaksi Putro paljasti myös sen, että tavallisten keikkojen soittaminen oli alkanut kyllästyttää.

Putro: ”Motiivina oli puhtaasti kyllästyminen musiikin esittämiseen tavalliseen tapaan. Se on hetkittäin kivaa ja palkitsevaa tehdä perustyötä, mutta jos sitä tekee vuodesta toiseen samalla tavalla huomaa leipääntyvänsä. Ja kun leipääntyy, niin joutuu esittämään kauhean paljon. Vaikka musiikkia on yleensäkin tapana esittää, sen esittäminen on parhaimmillaan, kun voi olla itse aidosti läsnä. Vähän niin kuin keskustelussa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konserttisarjassa oli samoja elementtejä kuin keväällä 2018 nähdyssä ”Putro pienenä” -kiertueessa, mutta lisänä olivat mm. kankaille heijastetut videot, rukousäänitenauhat, lakanat, pyörivät seinät ja konsertin lopussa siirtyminen Ateneumin aulaan. Kontkasen mukaan näillä visuaalisilla elementeillä pyritään tukemaan Samuli Putron lauluja ja samalla ehkä tuomaan niihin jotain uuttakin.

Samuli Putro & Panu Kontkanen, kuva: Simo Saarakkala

Nimensä mukaisesti osana ”Pienet rukoukset” -konserttisarjaa olivat rukoukset. Putro keräsi viime syksynä konserttisarjaa varten äänitteitä ihmisiltä, joissa he saivat sanoa sydämen päällä olevia asioita. Ihmiset äänittivät rukouksensa ja lähettivät ne sähköpostitilille, josta Putro pääsi ne kuuntelemaan. Näitä rukouksia käytettiin konsertissakin muutamassa harkitussa kohdassa.

Konserttisarja ei ollut ensimmäinen yhteinen projekti, jonka Samuli Putro ja Panu Kontkanen tekivät. Ensimmäiset yhteistyökuviot saivat alkunsa vuonna 2012, jolloin Panu teki kangaslavastuksen Ruisrockin rantalavalle.

”Panu on toiminut monia kertoja lavastajana ja vuosi vuodelta hommaan on tullut enemmän mukaan esiintymistä. Ja se oikeastaan huipentui tässä konserttisarjassa siten, että käytämme koko työryhmää erilaisissa tehtävissä. Valomies ei ole pelkästään valomies vaan hänellä on muitakin tehtäviä. Hommasta on tullut kokonaisvaltaisempaa”, Samuli Putro avartaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muusikko lisää myös hieman sarkastisesti, että ” onhan se myös niin, kun on monta työtä henkilöä kohden, niin pääsee halvemmalla”. Putro lisää kuitenkin vakavammin, että oikeasti työryhmän jäsenet halusivat osallistua hommaan enemmän ja heille annettiin se mahdollisuus.

Putron ja Kontkasen yhteistyö tuskin jää viimeiseksi, sillä heillä on haaveena toteuttaa ”Pienet rukoukset” -konsertti-ideaa myös tulevana kesänä. Samuli Putro myöntää konsepti-idean olevan haastavampi ja kömpelömpi toteuttaa kuin perinteisen keikan, mutta onnistuessaan se olisi myös paljon omaperäisempi. Ajatuksena olisi myös kustomoida keikkoja vastaamaan keikkapaikan tarpeisiin.

Sen lisäksi, että konserttisarja työllisti Samuli Putroa alkuvuodesta, on uusi albumi julkaisun alla. Maaliskuun alussa ilmestyy ”Pienet rukoukset” -albumi. Putron mukaan albumi ei meinannut aluksi ottaa muotoaan.

Putro: Kokeilimme aluksi ulkomaalaista tuottajaa Berliinissä heinäkuussa 2017, mutta se ei synnyttänyt haluttua tulosta. Tein myös Mikko Joensuun kanssa pitkän yhteistyön, mutta sekään ei päässyt maaliin saakka, vaikka se vaikuttikin omalta osaltaan lopputulokseen. Sitten yritimme Riku Mattilan kanssa tehdä isoa rock-tuotantoa, joka käytännössä toimi, mutta minusta tuntui silti siltä, että musiikin ydin tuntui hylkivän sitä ulkoasua. Mattila oli käynyt katsomassa kevään keikkojani (Putro pienenä -kiertue) ja sen pohjalta oivallettiin, että tehdään tuleva levy samalla tavalla, pelkistettynä. Ja oikeastaan se, mitä täällä konsertissa kuullaan on itsessään se tuleva levy. Se on pienempää musiikkia pitkään aikaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapasi sanoittaa on minulle, kuten varmasti monelle muullekin kuulijalle tuttu, joten haluan tietää eroavatko ”Pienet rukoukset” -albumin sanoitukset aiemmista albumeista?

Putro: Levyllä käsitellään ihastumista ja rakastumista. Sellaisia tilanteita, joissa asiat ovat alkamassa. Toki siellä on muutama kappale, joilla ei käsitellä ihastumista ja rakastumista, mutta niitä ne ovat kuitenkin pääasiassa. Levyn sanoituksissa käsitellään myös uskoa, pelkoa, surua ja muita tunteita. Mutta ihastumisen hetki, syttymisen hetki on se, joka on keskiössä levyllä.

Samuli Putro suuntaa uuden albumin tienoilta kiertueelle maaliskuussa. Kevään keikat tapahtuvat eri työryhmällä, jossa on Putron lisäksi äänisuunnittelija Kari Hyvärinen ja Jaakko Kujala, jotka molemmat olivat myös konserttisarjassa mukana. Putron mukaan klubeilla soitetaan soolokeikkoja, joilla on liveluuppausta nostamassa energiatasoja.

”Tarkoitus ei ole, että minä mutisen ja ihmiset itkevät”, muusikko sanoo naureskellen.

Kahdeksan viikon mittainen kiertue alkaa Imatran valtionhotellissa kahdella keikalla, jotka molemmat ovat loppuunmyytyjä. Imatran iltoihin sisältyy musiikin lisäksi myös näyttely, joka on toteutettu Saimaan korkeakoulun opiskelijoiden kanssa yhteistyössä. Jokaisesta kappaleesta on tehty teoksia, jotka on nähtävillä parin viikon ajan. Imatran keikoissa on myös muuta, jotka muodostavat keikoista omat kokonaisuutensa. Imatran jälkeen Samuli Putron voi nähdä esiintymässä monissa suurista kaupungeistamme.

Kiitos haastattelusta teille molemmille. Samuli Putro, haluatko lähettää terveiset lukijoillemme?

Putro: Olette ihania ihmisiä, ja kuunnelkaa aivan järjettömästi metallia niin teidän aivot sulaa.

Samuli Putro & Panu Kontkanen, kuva: Simo Saarakkala

Samuli Putro Facebookissa

Haastatellut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat