Kylmiä tunnelmia – Arviossa October Tiden ”In Splendor Below”

Kirjoittanut Simo Pernu - 16.5.2019

Katatonian Jonas Renkse ja Fredrik Norrman perustivar October Tide -orkesterin 90-luvun puolivälissä Katatonian ollessa käymistilassa. October Tide hajosi toisen albuminsa jälkeen, mutta Fredrik Norrman käynnisti bändin uudelleen vuonna 2009 ilman Jonas Renkseä. Nykyisessä kokoonpanossa on mukana myös Fredrik Norrmanin velipoika, kitaristi Mattias Norrman. October Tide palaa nyt uuden, kuudennen albuminsa ”In Splendor Below” myötä takaisin raskaan doom/death metalin kentälle. Bändi kuvailee uutta albumiaan hieman raskaammaksi ja tunnelmaltaan kylmemmäksi kuin sen aiemmat albumit ovat olleet.

Ensimmäisen kuuntelun myötä käy ilmi, että kuvailu on osuva. Raskaat death metal -riffit ja vuonna 2012 bändiin liittyneen Alexander Högblomin erittäin aggressiiviset black metal -vokaalit saattelevat kylmiin tunnelmiin. Jo ensimmäinen teos ”I, The Polluter” vie syvälle, ja kuulijana on musertua musiikista huokuvan ahdistuksen alle. Samaan aikaan albumin sävelistä on huomattavissa kitaraleadejä, jotka muistuttavat hyvällä tavalla alkuaikojen Katatoniasta. October Tide ja Katatonia ovat siinäkin mielessä samasta puusta veistettyjä, että molemmat saavat ladattua musiikkiinsa ahdistusta tavalla, johon monet eivät pysty, vaikka niidenkin musiikki on nykyään muuten hyvin erilaista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Musiikki ei ole millään asteikolla helppoa. Raskas, doomahtava black metalin ja death metalin hybridi vaatii uppoutumista, ja kuulijana ei ole varma, haluaako tuolle matkalle mukaan. Armoa ei tunneta, valoa ei ole tunnelin päässä – tai jos on, en onnistu sitä löytämään. Albumissa on kuitenkin jotakin kiehtovaa ja jo lyhyen tuttavuuden jälkeen syntyy ajatus, että kyseessä on laadukas levytys, johon en ole vain vielä päässyt sisälle. Kakkosbiisi ”We Died In October” on kuva koko albumin sisällöstä. Raskaan ja ahdistavan tunnelman seasta on löydettävissä hyviä riffejä ja jopa kauniita kitaranäppäilyjä. Puhtaita vokaaleita ei kuitenkaan kuulla, vaan koko albumi mennään örinällä ja ärinällä.

Olen kuulevinani albumilta myös alkuaikojen Opethin tunnelmia ja jopa Immortalin ”At The Heart Of Winter” -klassikon kylmiä kaikuja. Ruotsiksi tulkittu ”Ögoblick Av Nåd” on hieno biisi, joka kruunataan tarttuvalla soololla. Albumi alkaa hahmottua kuuntelu kuuntelulta, ja biisien identiteetti paljastuu. Aluksi liian monotoniselta kuulostaneen musiikin palaset loksahtelevat paikoilleen, mistä hyvänä esimerkkinä tyylikkäästi alkava ”Our Famine”. Kappale meinaa aluksi tukahduttaa lohduttomuudellaan, kunnes biisin idean  ymmärtää yhtäkkiä, ja sävellyksestä voi nauttia sen lohduttomuudesta huolimatta.

Kokonaisuutena ”Splendor Below” sisältää musiikkia, jota en tahdo sen laadukkuudesta huolimatta usein kuunnella. Mielialat, joissa noin synkät sävelet olisivat kutsuvia, eivät tule usein vastaan. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kyseessä on tasavahva, viimeiseen asti pohdittu kokonaisuus oman genrensä huipulta. Genren kovimmat fanit voivat siis lisätä arvosanaan ykkösen lisää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7½/10

Kappalelista:

1. I, The Polluter
2. We Died In October
3. Ögonblick Av Nåd
4. Stars Starve Me
5. Our Famine
6. Guide My Pulse
7. Seconds
8. Envy The Moon

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

October Tide Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat