Saksalainen The Ocean (tunnetaan myös nimellä The Ocean Collective) on bändi, jonka discografia on poikkeuksellisen tasokas. Siihen nähden bändi on jäänyt yllättävän pieneen suosioon, vaikka se onkin arvostettu monien musiikkiharrastajien papereissa. Nyt vuorossa on bändin seitsemäs albumi ”Phanerozoic I: Palaezoic”. Uusi teos on seuraaja yhdelle vuoden 2013 parhaista albumeista ”Pelagial”. ”Pelagial” sai kiitettäviä arvioita ympäri maailmaa ja oli myös minulle julkaisuvuotensa parhaita, ellei paras albumi. Lähtökohdat uuden albumin tekemiseen eivät siis olleet helpot. The Ocean vastaa haasteeseen julkaisemalla nyt tupla-albumin ensimmäisen osan. Toisen osan bändi julkaisee vuonna 2020.

Bändin perustaja, kitaristi ja päävastuullinen säveltäjä Robin Stabs, näyttää taas osaamistaan sekä sävellysten että kitaroinnin osalta. Albumin soundi on pehmeä mutta samalla raikas. Kitarointi palvelee kappaleita, eikä ajaudu missään vaiheessa itsetarkoitukselliseksi sormiakrobatiaksi. Laulaja Loic Rossetti laulaa upeasti läpi levyn välillä ärjyen ja välillä puhtaasti sekä melodisesti fiilistellen. Voi sanoa, että koko bändin suoritus on soitannollisesti huippuluokkaa. Erityismaininnan ansaitsevat albumin syntikkasoundit, jotka maustavat hienosti jokaista kappaletta.

Kun laittaa The Oceanin levyn soimaan, tietää jo valmiiksi, ettei tulossa ole helposti pureksittavaa musiikkia. Bändin albumit ovat kokonaisvaltaisia, harkittuja ja syvällisiä teoksia, joista ymmärtää vain pinnan ensimmäisen kymmenen kuuntelun jälkeen. ”Phanerozoic I: Palaezoic” ei ole poikkeus kaavaan. Kyseessä on lyhyestä, hieman yli 40 minuutin kestostaan huolimatta progressiivinen kokonaisuus, jonka jokainen osa on lopputuloksen kannalta tärkeä. Bändin musiikkia on hankala kategorisoida. Päällisin puolin musiikkia voisi kuvailla post metaliksi tai post rockiksi, mutta ne eivät missään nimessä kerro koko kuvaa. Muita bändejä, joihin The Ocean loogisesti vertautuisi, ei liiemmin ole. Cult Of Luna ja kotimainen Ghost Brigade tulevat jossain määrin mieleen bändin kappaleiden raskaammista osista, mutta The Oceanin musiikki on kokonaisuudessaan niin monimuotoista, ettei vertailu ole hedelmällistä.

”Phanerozoic I: Palaezoic” alkaa lyhyellä tunnelmallisella introlla. Introa seuraa videonakin julkaistu ”Cambrian II – Eternal Recurrence”, joka sisällyttää seitsemään minuuttiin valtavan määrän yksityiskohtia. Kappale on monimutkainen muttei millään koukeroproge-tavalla. The Oceanin progressiivisuus syntyy monipuolisissa mutta samalla hyvin loogisissa teoksissa, joissa riittää kuunneltavaa vuosiksi eteenpäin. Aloitus on lupaava ja kuulijana jää janoamaan lisää.  Alle viisiminuuttinen ”Ordovicium – The Glaciation Of Gondwana” jatkaa samaa laatua. Kappaleen alun raskaat riffit ja vokaalit eivät kerro koko totuutta, vaan kappale kasvaa huomattavasti kestoaan isommaksi tarjoten raskauden lisäksi suvantoja ja melodisia osioita.

”Silurian: Age Of Scorpion” on upea, polveileva yli yhdeksänminuuttinen teos. Kappaletta on vaikea kuvailla sanoin, mutta monipuolisuudestaan huolimatta se pysyy kasassa sekä kevyempien että raskaampien osien osalta. Albumin magnum opus on yli yksitoistaminuuttinen ”Devonian: Nascent”. Kappale on uskomattoman hieno teos, jonka kruunaa vierailevan tähden, Katatoniasta tutun Jonas Renksen vokalisointi. Albumin päättää mestarillinen ”Permian: The Great Dying”. Laatu on albumilla pääosassa määrän sijaan. Viisi varsinaista kappaletta ja kaksi lyhyempää instrumentaalia muodostavat albumin kokonaisuuden, jossa jokainen nuotti puolustaa paikkaansa.

Kuten kappaleiden nimistä voi päätellä ovat albumin teemat hyvin korkealentoisia. Vaatisi lisää aikaa ja paneutumista, että oikeasti ymmärtäisi, mistä albumin lyriikat kertovat. Tulkitsen, että aiheina ovat ainakin luonnon, luonnonvoimien ja ihmiskunnan suhde sekä lopussa odottava ihmiskunnan itselleen aiheuttama tuho ja sukupuutto. Toisaalta albumin musiikki on niin tasokasta, että se pysyy kuuntelussa pitkään, joten kuulija päässee hiljalleen paremmin sisään myös albumin lyyrisiin teemoihin.

Kokonaisuutena ”Phanerozoic I: Palaezoic” on kiitettävä. Onko se samaa tasoa kuin lähes täydellinen ”Pelagial”, sen näyttää aika. Myös albumin toinen, vuonna 2020 julkaistava osa tarvitaan ennen kuin voidaan lopullisesti arvioida, miten korkealle albumi nousee bändin discografiassa. Kilpailu ainakin on kovaa, sillä niin monta upeaa teosta The Ocean on urallaan julkaissut. Tällä hetkellä ”Phanerozoic I: Palaezoic” tuntuu parhaalta uudelta musiikilta, mitä tänä vuonna on vastaan tullut kuulostaen koko ajan vain paremmalta ja paremmalta, vaikka jo ensivaikutelmakin oli erittäin positiivinen.

10-/10

Kappalelista:

1. The Campbrian Explosion
2. Cambrian II: Eternal Recurrence
3. Ordovicium: The Glaciation Of Gondwana
4. Silurian: Age Of Scorpions
5. Devonian Nascent
6. The Carboniferous Rainforest Collapse
7. Permian: The Great Dying

The Ocean Facebookissa