Lacuna Coil helmikuussa Nosturiin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 2.11.2009

Italian menestyksekkäin metalliyhtye Lacuna Coil palaa konsertoimaan Suomeen helmikuussa. Huhtikuussa upean ”Shallow Life” -albumin julkaissut yhtye esiintyy Helsingin Nosturissa maanantaina 15. helmikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin tämän viikon keskiviikkona 4. marraskuuta.

Lacuna Coil nousi maailmanmaineeseen vuoden 2004 ”Comalies” -albumillaan, jonka seuraajan ”Karmacode” (2006) myötä ovet myös Euroopassa avautuivat. Viime vuosina yhtye on kiertänyt ahkerasti esiintyen maailman suurimmilla metallifestivaaleilla ja rock-klubeilla. Lacuna Coilin kappaleet ovat soineet tiuhasti radio- ja tv-kanavilla ja yhtye on koristanut musiikkilehtien kansia ympäri maailmaa, myös Suomessa. Bändin laulaja Cristina Scabbia vieraili taannoin myös solistina Apocalyptican ”S.O.S. (Anything But Love)”-jättihitillä.

Keväällä julkaistu ”Shallow Life” on Lacuna Coilin viides studioalbumi. Levy nousi julkaisuviikollaan bändin ensimmäisenä Yhdysvaltojen albumilistan top-20:een. Levyä on kuvailtu rockimmaksi verrattuna aikaisempiin pitkäsoittoihin. Parhaillaan Yhdyvaltoja ja Kanadaa kiertävän Lacuna Coilin helmikuinen Helsingin keikka on osa yhtyeen laajempaa Euroopan-kiertuetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT: alk. 26 €

Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 4.11.2009 klo 9.00.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat