Lamont kahdelle keikalle Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 15.2.2008

Ruotsin kuumimpiin tulokkaisiin kuuluva, tanssittavaa glam-poppia The Arkin ja The Soundsin hengessä soittava Lamont palaa huhtikuun lopulla Suomeen. Bändi hurmasi innostuneen yleisönsä ensivisiitillään viime joulukuussa ja saapuu nyt uusintavierailulle Helsingin Kuudelle Linjalle ja Turun Klubille.

Malmössa vuonna 2002  perustettu Lamont on kerännyt huomiota musiikillisten ansioidensa lisäksi kaveribändinsä The Arkin avustuksella. Yhteisten kiertueiden lisäksi The Arkin Ola Salo ja Jens Andersson ovat olleet tuottamassa viime syksynä ilmestynyttä Lamontin debyyttialbumia. Bändi on noussut otsikoihin myös tehokkaiden verkkokampanjoidensa ansiosta: Lamont on oma-aloitteisesti jakanut levyään vertaisverkkojen avulla ja saanut levylleen satoja tuhansia latauskertoja Pirate Bay -sivustolla.

Helsingin keikalla illan erikoisvieraana nähdään hiljattain toisen albuminsa ”In the Shadow of Trance Formers” julkaissut brightboy. Levymusiikista vastaa dj Johannes Kostaja. Liput 8 euroa, ennakko Tiketti. Turussa liput maksavat 6 euroa, ennakkomyynti Levykauppa Äx ja 8raita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keikat:

22.4.2008 Helsinki, Kuudes Linja +brightboy, dj Johannes Kostaja

23.4.2008 Turku, Klubi / Ilta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat