Lasten Hautausmaa julkaisi uuden musiikkivideon

Kirjoittanut Niko Kuusela - 17.5.2016

Lasten HautausmaaLasten Hautausmaa -yhtyeen nimetön – tai nimeä ”II” totteleva – uusi albumi ilmestyy Svart Recordsin kautta toukokuun lopussa. Median sekä yleisön kiittelemä debyytti ehti ilmestyä vain vuosi sitten ja jo nyt Lasten Hautausmaa lähestyy kuulijoitaan uudella tuotannolla. Bändin pääbiisintekijän Tuomo Mannosen mukaan debyyttialbumilla muotoutunut linja pysyy pääpiirteittäin entisellään, mutta pientä muutosta on havaittavissa.
– Uudella levyllämme yhdistyy Lasten Hautausmaan folkimpi ja rokimpi puoli. Mukana on kaksi täysin akustista kappaletta, muutama säröinen biisi ja sen lisäksi myös iskelmäpoljentoista tummaa poppia.

Tulevalta albumilta on juuri julkaistu ensimmäinen video, jonka on ohjannutVHS-nimeä totteleva ohjaaja/tuottaja-kaksikko, joka on aiemmin tehnyt hienoja videoita muiden muassa Timo Lassylle sekä Black Magic Six -yhtyeelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat