Lauantaina Porisperessä pitit pöllysivät

Lauantai ei olisi Porisperessä voinut käynnistyä paremmin kuin Lost Societyn energisellä keikalla. Paikalla oli hyvä joukko thrash-faneja. Ajankohta klo 14 toisena päivänä on varmasti artistille hankala, mutta bändi oli ottanut paikkansa sellaisena kuin se oli ja lämmitti koko jengin tulevaa iltaa varten. Soitto kulki loistavasti ja bändi oli hyväntuulinen. Yleisö otti lämmittelijänsä, ja eipä aikaakaan, kun moshpit pöllysi. Rage Against the Machinen coveri ”Guerilla Radio” oli loistoveto ja sai yleisön mukaan. Bändi sai varmasti jälleen uusia faneja, ja lupaukset Poriin paluusta otettiin tosissaan.

Illan odotettua crossover thrash -legendaa D.R.I:tä sai odottaa muutaman tunnin, kun ohjelmassa oli sitä ”ei niin kiinnostavaa” esiintyjäkaartia. On kuitenkin pakko todeta, että Loiriplukari oli ihan hauska, ainakin muutaman biisin ajan. D.R.I. ei noussut aikanaan yhtä suureen suosioon kuin esim. Suicidal Tendencies, mutta sillä oli ja on edelleen oma tiukka fanikuntansa. D.R.I. ei kosiskellut yleisöään, vaan tykitti menemään suoraviivaisesti ja yllättävän energisesti. Bändi ei ole vuosiin julkaissut uutta musiikkia, joten setti koostui vanhasta materiaalista, mikä ei yleisöä haitannut; juuri niitä nuoruuden biisejä meistä moni oli tullut kuuntelemaan, emmekä pettyneet. Etenkin ”Thrashard” sai monen epäilemättä palaamaan teiniaikoihinsa, jolloin pitissä ei mikään tuntunut missään. Bändi keikkailee tänä vuonna ahkerasti ympäri Pohjois-Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Mustasch on vakiinnuttanut asemansa raskaan rockin perusvarmana esiintyjänä. Etenkin Ralf Gyllenhammarin karisma riittää kantamaan show’ta pitkälle. Tälläkin kertaa Ralf oli elementissään pelleillessään mm. Jallu-pullon kanssa. Mustasch oli huomattavasti hevimpi livenä kuin levyllä, ja Ralfin laulu pääsee myös paremmin oikeuksiinsa. Rumpali Robban Bäckin omalaatuista rumputyyliä oli myös hauska seurata. Mustaschilla riittää loistavia biisejä melkein koko settiin, eikä yhteislaulultakaan vältytty. Mustasch oli tosi äijärock.

Laulu- ja soitinyhtye Huora esiintyi pienimmässä Sirkus-teltassa, joka olikin ääriään myöten täynnä ja vähän ylikin. Vaikka itse bändiä ei taaempaa nähnyt, energia huokui teltasta ulos asti. Huora ei syyttä ole noussut suosioonsa; sen musiikissa yhdistyvät hauskanpito mutta myös yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Yleisö on ottanut Huoran omakseen, ja pieni lava mahdollisti vuorovaikutteisuuden aivan eri tavalla kuin isompi lava. Toki olisi toivonut, että lyhyempikin henkilö olisi nähnyt edes vilahduksen rumpalista, mutta energiaa riitti hyvin myös teltan ulkopuolelle.

Viikate on juhlinut tänä kesänä ”Kuu kaakon yllä” -levyn 10-vuotisjuhlia. Setti alkaa aina värisyttävällä ”Haaskalinnut saalistaa” -raidalla. Keikkakokoonpanoon on otettu mukaan kosketinsoittaja. Kuten aina, Viikatteen välispiikit olivat illan parhaita. Viikatteen kitarat soivat sydämeen. Fanikunta koostuu helposti eri-ikäisistä ja eri musiikkitaustoista. Oma nuoriso ei Viikatteesta juurikaan välittänyt, vaan meni katsomaan Lähiöbotoxia, joka sekin olisi ollut mielenkiintoinen yhdistelmä kahta eri musiikkigenreä, kuten Viikatekin. Viikatteen fanina katsoin koko setin, enkä pettynyt tälläkään kertaa. Laulut, kitarat, koko setti oli vireessä, vaikka keikka ei omien Viikate-keikkojeni kärkeen noussutkaan. Lähiöbotox oli hullaannuttanut nuoremman väen. Rapin ja hevin yhdistelmä ei ole uusi asia, mutta suomenkielisyys sisältää jonkinlaisen uutuusarvon. Teinien kommenttien mukaan ihan sairaan hyvä.

Children of Bodom esiintyi myös muutama vuosi sitten Porisperessä, jolloin ainakin itse koin keikan ehkä hieman pliisuksi. Nyt energia räjähti ensimmäisestä biisistä lähtien. CoB antaa musiikin puhua puolestaan, ja sehän puhuu, suorastaan karjuu. Ei voi kuin ihailla bändin yhteensoittoa ja instrumenttien hallintaa – kuitenkaan unohtamatta, että keikka soitetaan yleisölle. Mosh pit laajeni ja pyöri hurjasti, mikä lämmitti pyörimässä olleita. Artistit selvästi kärsivät kylmästä ilmasta. Vaikka ilta oli jo pitkällä ja monien silmiä kaihersi jokin muukin kuin uni, toivon, että hekin muistavat energian ja hyvänolon, joka lavalta vyöryi meidän kaikkien ylle. Illan pimeys korosti lavashow’ta ja antoi kenties vielä pienen lisäboostin yleisöllekin. Setti sekoitteli uutta ja vanhaa; aivan täydellinen lopetus omalle festariviikonlopulleni.

Ennakkoon tämän vuoden Porispere ei aiheuttanut suuria odotuksia, mutta, kuten aina, festari pääsi yllättämään. Porispere oli edelleen tänä vuonna ikärajaton. Toivon ainakin henkilökohtaisesti, että se pysyisi myös sellaisena. Etenkin lauantaina nuorempaa yleisöä näkyi, ja missä muualla voi oppia hyvän musiikin ystäväksi kuin keikoilla, ja missä paremmin kuin festareilla, joissa joutuu altistetuksi sellaisellekin musiikille, jota ei yleensä kuuntelisi.

Yksi ulkopaikkakuntalainen ystäväni totesi, kuinka kiva käydä festareilla muualla, etenkin Porissa, jossa on todella outoa porukkaa. Sellaisia me ollaan, mutta järjestetään ihan sairaan hyvät festarit.

Raportti: Anu Ikonen-Kullberg
Kuvat: Eevamaija Virtanen / Jesse Keinonen