Lazy Bonez julkaisee kolmannen albuminsa tammikuussa, nimikappale nyt kuultavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.12.2018

Lazy Bonez julkaisee kolmannen albuminsa ”Kiss of the Night” tammikuun 11. päivä 2019. Levy sisältää taattua ja täysin omavaraista melodista heavy metallia 13 kappaleen verran, joista aiemmin on kuultu musiikkivideoiden muotoon puetut ”Calling the Wild” ja ”Run”-biisit. Viimeinen maistiainen ennen levyn ilmestymistä on nyt sekä YouTubeen että Spotifyyn tarjolle laitettu albumin nimikappale ”Kiss of the Night”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sanoituksista vastaava basisti Jaakko Kauppinen kertoo nimikappaleen sanoituksista seuraavasti:

”Kiss of the Night” oli yksi viimeisimmistä levylle tehdyistä kappaleista ja se kertoo tarinan valon ja pimeyden valtataistelusta. Vaikka sanoituksista ei niin voi suoraan päätelläkään, kirjoittaessani niitä kuvittelin pääteeman tapahtumaketjuksi, jossa sekä synkät että valoisat sisäiset voimat pyrkivät vuoron perään valtaamaan mielen. Ihmisen perimmäinen, ja varmaan myös se viimeisin, pyrkimys on selviytyä hengissä. Toiseen säkeistöön kirjoittamani lause kiteyttää mielestäni tuon pääteeman parhaiten: ”I don’t need an enemy: all I want is melody playing notes that raise the tears of the joy”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
1. Everlasting
2. Run
3. Kiss of the Night
4. Calling the Wild
5. Slaves of the Dark
6. Tears of Gold
7. War of the Roses
8. Fire
9. Smile
10. Psych Ward (Under the New Management)
11. Forever Young
12. Poseidon
13. Follow Me

Orkesteri juhlistaa levyn julkaisua keikalla Nurmeksessa North Karelia Tattoo Festeillä 19.1. ja kesälle on varmistunut jo yksi esiintyminen Puolangan LankaFesteillä 6.7.

KOKOONPANO
Tommi ”Tuple” Salmela – laulu
Heikki Polvinen – koskettimet
Janne Tolsa – koskettimet
Topi Kosonen – rummut
Jaakko Kauppinen – basso
Mikko Niiranen – kitara
Markku Mähönen – kitara
DISKOGRAFIA
Vol. 1 (E·X·R Metal 2013)
Alive (E·X·R Metal 2015)
Kiss of the Night (E·X·R Metal 2019)

http://www.lazybonez.fi/
https://www.facebook.com/LazyBonezOfficial
https://www.instagram.com/lazybonezfinland/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat