Leftöver Crack Suomeen kahdelle keikalle elokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.4.2014

Leftöver Crack 2014Viime kesänä loppuunmyydyn keikan Helsingin Bar Loosessa heittänyt Leftöver Crack esiintyy elokuussa Suomessa kaksi kertaa. Punkyhtye soittaa lauantaina 2. elokuuta Bar Loosessa ja sunnuntaina 3. elokuuta Tampereen Klubilla.

Vuonna 1998 perustettu Leftöver Crack on avoimen poliittinen ja anarkistinen bändi, joka ei epäröi ottaa ronskisti kantaa. Vuonna 2004 Alternative Tentacles -yhtiön julkaisema ja Steve Albinin tuottama Fuck World Trade -albumi ei päässyt myyntiin Amerikan suurin kauppaketjuihin, mutta nosti Leftöver Crackin tyylisuuntansa kärkeen. Fuck World Trade myös laajensi yhtyeen ilmaisua kuolometallin, klassisen musiikin ja jopa folkin suuntaan.

Leftöver Crackin kolmas pitkäsoitto on ollut tulilla jo melkein liian kauan. Tulevasta julkaisusta vastaavat Alternative Tentacles (vinyyli) ja Fat Wreck Records (cd & muut digitaaliformaatit). Leftöver Crackistä kertova dokumenttielokuva, Christopher J. Ryanin ohjaama Passion of the Crust sen sijaan tulee ensi-iltaan kesällä 2014.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Molemmilla keikoilla soittaa Lighthouse Projectin, Part Time Killerin ja Betrayal at Bespinin jäsenistöstä koottu bändi Lakes, joka julkaisi juuri 12-tuumaisen vinyylin Hungry for the True Religion. Tampereen Klubilla kolmantena yhtyeenä kuullaan Night Livesiä.

La 2.8.2014 Helsinki, Bar Loose
Leftöver Crack (USA) + Lakes

Su 3.8.2014 Tampere, Klubi
Leftöver Crack (USA) + Lakes & Night Lives

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput molemmille keikoille:
12 e (Tiketti, alk. pe 25.4.2014) / 14 e (ovelta)

Yhtyeen kuva:
http://leftovercrackthemovie.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat