Legendaarinen Henry Rollins Suomeen tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.10.2021
Henry Rollins

Legendaarinen laulaja, muusikko, näyttelijä, koomikko ja aktivisti Henry Rollins saapuu esiintymään Suomeen tammikuussa. Tämä erityisesti puhutuista lauluistaan tunnetuksi tullut maailmantähti nähdään Kulttuuritalossa, Helsingissä 15. tammikuuta 2022. Konsertin liput maksavat alkaen 33,50 euroa ja ne tulevat myyntiin torstaina 7.10. klo 22.00.

Henry Rollins tuo Suomeen On the Good To See You 2022 -kiertueensa, jolla hän tekee tiliä koronapandemiaa edeltävään aikaan ja etenkin sen jälkeiseen viime kuukausien elämään. Kiertue lupaakin tuoda yleisölleen monia mielenkiintoisia tarinoita kuultavaksi.

Henry Rollinsia on kuvailtu mitä erilaisimmilla termeillä, mutta luokittelu on kuitenkin vaikeaa hänen monipuolisuutensa vuoksi. ”Punk-rockin ikoni”, ”Puhutun laulun runoilija” ja ”Renessassimies” ovat muutamia nimityksiä, joita yhdysvaltalainen media on hänelle antanut. Joka tapauksessa hän on todellinen työnarkomaani, joka kiertää väsymättömästi ympäri maailmaa ja hoitaa siinä lomassa muita töitään muun muassa näyttelijänä, kirjailijana ja DJ:nä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rollins on kirjoittanut yli 30 kirjaa, joista suomeksikin on käännetty Mustan kahvin blues (2006). Lisäksi hän on julkaissut matkakertomuksia ja suuren määrän artikkeleita ja kolumneja eri lehtiin.

Suomeen Rollins tuo monipuolisen roolinsa puhuttujen laulujen tulkitsijana. Kantaaottavuus ja poliittinen kommentointi yhdistyvät hänen esityksissään huumoriin ja henkilökohtaisiin tarinoihin. Skandaali, tyrmistys ja skeptisyys ovat myös asioita, joita Rollins tuo usein mukanaan lavalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat