Legendaarinen Ne Luumäet tekee paluun lavoille nimellä Ns. Luumäet

Kirjoittanut Niko Kuusela - 5.8.2019

Suomirockin ja ramopunkin legendaarisiin nimiin lukeutuva Ne Luumäet kokoaa rivinsä ja tekee loppuvuodesta kymmenen keikan mittaisen Suomen-kiertueen nimellä Ns. Luumäet. Yhtyeen kokoonpano on alkuperäistä kitaristia lukuun ottamatta sama kuin bändin kulta-aikana, ja tulevien keikkojen setti koostuu tunnetuimmista Ne Luumäet -klassikoista sekä yhtyeen muutamista hieman harvinaisimmista kappaleista.

Vaikka Ne Luumäkien hajoamisesta on kulunut jo yli 25 vuotta, sen simppelin nerokkaat kappaleet, kuten ”Onnellinen perhe”, ”Kesäloma on kesällä”, ”Tuomari”, ”Kadunlakaisija”, ”Leena on liimanhaistaja” ja ”Sam pani kai jotain juomaani” soivat yhä ja ovat edelleenkin tarttuvia ilman, että ajan hammas on päässyt puraisemaan niitä. Lisäksi Ne Luumäet on ollut suuri esikuva usealle bändille; yhtye synnytti aikanaan kokonaisen ramopunk-buumin, jonka myötä viikset, rannekellot ja lompakot takataskussa julistettiin pannaan ja alettiin soittaa suoraan ja nopeasti ilman turhia välispiikkejä. Nahkatakit, converset ja farkut olivat yhteinen uniformu, ja heijastimet olivat pop ympäri vuoden.

Ne Luumäet on vuosien varrella esiintynyt satunnaisesti lähinnä Helsingissä ja muutamilla festivaaleilla, mutta nyt yhtye on mahdollista nähdä livenä useissa pienemmissä kaupungissa, joissa bändi on esiintynyt viimeksi 1990-luvulla. Kiertue kattaa yhteensä yhdeksän kaupunkia ja huipentuu tammikuussa Helsingin Tavastialle ja Tampereen Klubille. Lähes kaikilla keikoilla lämmittelybändinä nähdään helsinkiläinen Flippipuisto. Ne Luumäkien laulusolisti Joey Luumäki kuvailee tulevia keikkoja seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ns. Luumäet jatkaa Ne Luumäet -yhtyeen perinnettä. Mukana ovat Joey Luumäki, Pete Luumäki, Kaide Luumäki, pitkäaikaisjäsen Finski ja kitaristina Kimmo ’Chemo’ Kalaja.

Joitakin vuosia sitten tämä Ns-kokoonpano esiintyi kahdeksan Ne Luumäet -biisin verran pippaloissa, joissa soittivat ex-Luumäkien uudemmat bändit eli Von Donners, Cheemoes sekä Tappajatomaatit. Hekon luotsaama E Street Punks ei päässyt silloin paikalle.

Tänä vuonna M!ka Vesterinen sai jotenkin houkuteltua Ns. Luumäet -kokoonpanon Elämä on Punk Vol. 22 -bileisiinsä. Koska keikkaa varten tuli treenattua hyvissä ajoin, päätimme tehdä muutaman muunkin keikan samoilla hi’illä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aiomme soittaa Ne Luumäet -yhtyeen biisejä Ne Luumäet -metodilla: melkolailla nopeaa, lyhyttä ja kovaäänistä rock-musiikkia tiiviissä paketissa. Suoraan vaan, niin kuin ennenkin. Tää on vänkää. Jo kevään Ns-keikoilla ajo oli hurjaa.”

Ne Luumäet nousi suuren yleisön tietoisuuteen 1980-luvun puolivälissä The Ramones -tribuuttibändinä, joka oli monen mielestä parempi kuin itse pääbändi. Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto ”Ne Luumäet” (1986) piti sisällään 14 loistavaa ja tiukkaa Ramones-käännöstä, jotka nostivat albumin kertaheitolla suomipunkin klassikkolevyjen joukkoon.

Vuosikymmenen lähestyessä loppuaan Ne Luumäet hylkäsi hiljalleen Ramones-käännökset ja alkoi keskittyä oman materiaalin työstämiseen. Tämän seurauksena syntyivät albumit ”Verta ja luita” (1989), ”Laki ja järjestys” (1990) ja ”Pahat ja rumat” (1991), jotka nostivat Ne Luumäet Suomen sen hetken ykkösbändien joukkoon. Ollessaan suosionsa huipulla vuonna 1993 Ne Luumäet päätti yllättäen laittaa pillit pussiin ja julkaista vielä yhden jäähyväisalbumin ”Kiitos ja anteeks”. Tämän jälkeen yhtye on tehnyt satunnaisia paluukeikkoja ja ”Autopartio 525” -EP:n, jonka julkaisusta tuli tänä keväänä kuluneeksi 20 vuotta.

Ns. Luumäet – Käymään vain… -kiertue 2019–2020
16.08. Lappeenranta, Totem (w/ Flippipuisto)
17.08. Kuopio, Henry’s Pub (w/ TBA)
20.09. Tampere, Elämä on Punk Vol. 22 (LOPPUUNMYYTY!)
11.10. Kouvola, House Of Rock (w/ Flippipuisto, Loose Prick)
18.10. Lahti, Torvi (w/ Flippipuisto, Kivesveto Go Go)
19.10. Jyväskylä, Lutakko (w/ Flippipuisto, Kivesveto Go Go)
08.11. Hämeenlinna, Suisto (w/ Flippipuisto)
16.11. Mikkeli, Wilhelm
11.01. Helsinki, Tavastia (w/ Flippipuisto)
17.01. Tampere, Klubi (w/ TBA)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat