Leka – Catopia

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 24.10.2013

Leka_Catopia coverYhden miehen hellyttäviä bändejä ei ole koskaan liikaa, otetaan esimerkiksi vaikka iloisista tekemisistään tunnettu Varg Vikernes. Karvaturreja sekä mielentiloja yhdistelevä Leka päräyttää ”Catopia”-luomuksellaan. Verhojen takaa kurkistaa Juuso Leinonen, jota voisi tämän perusteella kuvailla Jari Mäenpään kunnianhimoiseksi pikkuveljeksi.

Kansikuva, jossa kissat ovat aseistautuneet, grillaavat legopäitä ja ovat muutenkin aivan [insert the f-word here] cooleja, ei voi olla harhaanjohtava – Happy Tree Friends goes metal tai jotain! Itse audiopuoli lyö kuin avokämmenellä, lujaa ja yllätyksellisesti. Eeppiset Wintersun-kuviot vaihtuvat jazz-fiilistelyyn, hissimusiikkin tai hum-pap-paahan, ja joskus myös ihannoidaan zoofiilikon tavoin karvaisia kavereita, mm. ”Offering To The Fluffy One”, ”Hail The Evil” ja ”The Purge”. Devin Townsendilta on selkeästi omattu pientä maanisuutta, koska päänrapsuttamiselta ei voi välttyä, ainakaan pahimmat puristit! Törkeän hienolla tavalla sävelletty ”Catopia” tuo ilon kyyneleitä silmiin, koska kissa-allergialta ei voitu välttyä.

Nopeatempoisimmat kohdat ja erikoisemmat soinnut ovat korvia hivelevän upeita, lauluosioissa ja vierailuissa on onnistuttu erittäin hyvin. Mielenkiintoisena lisänä ensimmäisen biisin saksofoniosuudet ovat silkkaa neronleimausta. Kitaransoitto sujuu mutkitta, vaikka aavistuksen ohkainen soundi onkin riffitellessä. Konerumpujen sijasta olisi aina kiva, jos mukana oisi oikea rumpali, jos vain joku näihin jekkuihin kykenee! Mielikuvitusta biisien rakenteissa olisi voitu käyttää melkeinpä joka biisissä toistuvan mättö-hidas-mättö-meiningin sijaan, mutta koukuttavaa kaikella muulla tavalla tämä todellakin oli.

Muista, että jopa Suomen valtion verotus on progressiivinen! Ole sinäkin ja imaise rautaisannos Lekaa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

  1. Offering To The Fluffy One
  2. Hail The Evil
  3. The End Starts Now
  4. Turncoat
  5. The Purge

https://www.facebook.com/Lekaband

Kirjoittanut: Kristian Kankare

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat