Lepakkomieheen uusi yrittäjä ja ohjelmapäällikkö

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.8.2019

Alkukeväästä vesivahingon vuoksi hiljaiseloa viettänyt Lepakkomies siirtyy On the Rocks, Helsinki Oy:n omistukseen. Kalliossa Helsinginkadulla sijaitseva legendaarinen baari ja keikkapaikka suljetaan lokakuussa remontin ajaksi, jolloin koko ravintola uudistetaan. Tarkempi avajaispäivä julkistetaan myöhemmin, kun remontin aikataulu varmistuu.

Avajaisten jälkeen keikkoja tullaan jatkossakin näkemään neljänä iltana viikossa keskiviikosta lauantaihin, ja ohjelma tulee pääasiassa painottumaan punk-, heavy-, ja indie-keikkoihin. Omistajavaihdoksen yhteydessä Lepakkomiehessä aloittaa myös uusi ohjelmapäällikkö, joka on useamman vuoden eri ohjelmatoimistoissa työskennellyt Anssi Tähtinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Itsekin keikoilla käymisen nimenomaan Lepiksestä aloittaneena otan ohjelmapäällikön pestin innolla vastaan. Viime vuosien aikana olen työskennellyt lähinnä isojen bändien kanssa, mutta paluu marginaalimusiikin pariin tuntuu mahtavalta.

Kun kyseessä on yksi maamme legendaarisimmista klubeista, vanhasta ohjelmalinjasta pidetään jatkossakin kiinni. Alakertaa remontoidaan vesivahingon jäljiltä, yläkertaa järjestellään hieman uudelleen, äänentoisto uusitaan sekä muita kauan vaivanneita puutteita korjataan. Puutelistalla on myös kauan kyselty miestenvessan lukko.”

Anssi vastaa elokuusta lähtien Lepakkomiehen ohjelmasta. Keikkakyselyt ainoastaan sähköpostitse osoitteeseen keikat@lepis.fi. Buukkausten ajankohta on alustavasti marraskuun puolivälistä alkaen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat