Suicide Messiahs on ilmeisesti Eesti-Suomi-akselilla toimiva rockyhtye, jonka “From Here To Eternity” pitkäsoitto on päätynyt Kaaoszinen ruodittavaksi. Sanaa ilmeisesti joutuu käyttämään siksi, että kaikkivoipa internet ei bändistä ylimääräisiä paljastele. Yhtyeen FB-sivustollakin on kovasti hiljaista. Sherlock Holmesin jalanjäljissä kuljettuani hetkisen tulen päätelmään, että levy on nauhoitettu vuosi, pari sitten. Myöskään minkäänlaiseen saatekirjeeseen revohka ei ole sortunut. Muutamista kuvista voidaan vetää johtopäätös, että bändi koostuu aikuisista miehistä. Levyn ammattimainen ja ihan hyvän näköinen ulkoasu bookletteineen luo ristiriitaa somen haltuunottamattomuuden kanssa. Mainittakoon vielä, että Spotifystä levy kyllä löytyy. Olisi hauska tietää tarina bändin taustalla, sillä melko oudolta vaikuttaa ns. promootiotaktiikka.

Itse musiikkiin siis. Bändi soittaa rockia, joka käryää vahvasti mm. parillekin legendabändille, joita 80-luvulla vietiin härmästä kovaa, ameriikkoihin asti, kunnes oheistoiminta vei kyläilemään Turmiolan Tommin residenssiin. Voin helposti kuvitella ettei tätäkään levyä ole äänitetty Liptonia litkien. Soundit levyllä ovatkin mukavan luomut ja vahvistavat mielikuvaa likaisista rokkareista kroonisessa rahapulassa, mikä ei kuitenkaan estä rock ’n’ roll-lifestylen ylläpitoa.

“Like Struck in the Face/Kalamaki Beach” avaa levyn reippaalla rockin räimeellä. Hieman takavasemmalta iskee huuliharppu, joka kuitenkin sopii hienosti biisiin niin kuin toinen yllätysinstrumenttikin: piano. Tämähän lupaa hyvää! Hieman innostusta laskee melko leväperäisesti toteutetut kakkoslaulut. Ikäväkseni pitää todeta, että pudotus on kova, kun siirrytään raidalle kaksi. Jonninjoutava renkutus “Nastitude”, jonka olisi voinut yhtä hyvin jättää soittamatta. Noin miljoona ja yksi kertaa kuultu biisi, jonka seuraavan sointukierron ja laulumelodian arvaa ennen kuin sitä on kuullut kertaakaan. Kolmas biisi on samaa kaliberia joskin piirun viehättävämpi.

Seuraava “Hard to Fall” biisi antaakin taas toiveita paremmasta. Pianolla starttaava ja vokalistin elämältä, huonolta sellaiselta, maistuva raspi miellyttää. “Fuckarow” niminen biisi on toinen sanaleikillä varustettu titteli levyllä ja se alkaa hieman jo ärsyttää. Säkeistön melodia ja sointukulku ovat myöskin hieman näppylöitä aikaansaava joskin biisissä on hetkensä. Piano ja huuliharppu vaikuttavat teoksessa enemmän häiriötekijöiltä kuin perusteltuina instrumentteinä. Levyä jatkava “I Won’t Feel Nothing (Stoney Pillow)” nousee levyn huippuhetkeksi. Vokalistin ääni sopii hienosti biisin tunnelmaan ja tuo mieleen Iggy Popin kulta-ajat. Biisissä ottaa korvaan positiivisessa mielessä tyylikäs kitarasoolo. Näin toimii osuuskaupan väki. “Nostradamned” on jo kolmas sanaleikkibiisi, jonka bändi tarjoilee. Ärsytyskäyrä nousee ja biisi onkin taas melkoinen mahalasku äskeisen helmen jälkeen. Heikko laulusuoritus ja kaikenlainen ennakkoon arvattava rallattelu, sooloja ja kamalaa kertsiä myöten tekee kuuntelun jatkamisen vaikeaksi. “Houdini (I’ll Be Gone)” alku lupaa taas parempaa. Vokalistin ulosanti tuntuu sopivan hienosti rauhallisempiin biiseihin. Pian bändi palaakin sitten perisyntiensä ääreen eli ärsyttävän naivistisien ja kuluneiden melodioiden ehtymättömän kaivon ääreen. Biisi tuntuu joka kerralla puolet pidemmälle kuin kello näyttää. Levyn päätös onkin taas röyhkeä rock-biisi korkeammalla määrällä iskuja minuutissa. Laulaja saisi irroitella enemmän, sillä olisi hieno kuulla hänen vetävänsä hommat äärirajoille viskin polttaman äänensä avulla. Liian turvallista suorittamista tämän tyyliseen sleazerock bändiin/biisiin.

Suicide Messiahs on tehnyt ulkoisesti ammattilaisluokan paketin, jonka sisältä löytyy autotallibändi, joka on onnistunut tekemään levyn. “I Won’t Feel Nothing” toki päätyy allekirjoittaneen Spotify-soittolistalle ala-allegoriaan krapula, ahdistus, avioliitto ja synti. “From Here To Eternity” on levy, josta olisi ollut kiva pitää. Tämän tyyppinen rock on sydäntäni lähellä ja sitä on maailmassa liian vähän. Sisältö olisi juuri ja juuri riittänyt noin neljän biisin EP:n julkaisuun. Se on selvä, että bändi rakastaa itse tekemistään, joka onkin ensiarvoisen tärkeää kylmässä musiikkibusineksessa. Vokalistin äänenväri on todella sopiva tämän lajin rockiin, vielä kun jostain löytyisi bändiin teräväkynäinen biisinikkari. Arvostan pieteettiä, moitin sisältöä.

4/10

Kappalelista:

Like Struck in the Face/Kalamaki Beach
Nastitude
Kryptonite (Syndrome in the China)
Hard to Fall
Fuckarow
I Wont Feel Nothing(Stoney pillow)
Nostradamned
Houdini (I’ll Be Gone)
Lost in My Faith

Suicide Messiahs Facebookissa