Apocalyptican ja Sabatonin Joakim Brodénin yhteisbiisi ”Live or Die” julkaistiin näyttävän videon kera

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 6.3.2020

Vastikään instrumentaalisen ”Cell-O”-albuminsa julkaissut Apocalyptica laittaa lisää höyryä koneeseen julkaisemalla tänään uuden singlensä. ”Live or Die” (feat. Joakim Brondén) -biisin vokaaliosuuksista huolehtii omalla rouhealla tavallaan yhdeksi maailman isoimmista keikkajyristä nousseen Sabatonin keulamies.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun nämä kaksi yhtyettä ovat kohdanneet. Viime vuoden marraskuussa julkaistiin Apo-versio SabatoninAngels Calling” -biisistä videon kera ja jo aiemmin Apocalyptican tekemä ”Fields of Verdun” -cover. Apocalyptica nähtiin niin ikään Sabatonin Euroopan-kiertueen erikoisvieraana ja myös mukana useissa kappaleissa Sabatonin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Moninkertaista platinaa ympäri maailman jo urallaan kahminut selloyhtye ottaa singlellään vahvasti kantaa maailman menoon. Eicca Toppinen kertoo kappaleesta seuraavaa:

“Live or Die -biisin teemat kumpuavat ikiaikaisesta ja myös nykyisestä ilmiöstä, jossa yksilöt ja joukot tekevät uhrauksia ja joutuvat kärsimään annetuista määräyksistä, johtavien henkilöiden väistäessä vastuunsa sujuvan välinpitämättömästi. Oli mahtavaa saada syvennettyä laajempaa yhteistyötämme ruotsalaisen Sabatonin kanssa Joakimin astuttua Apojen keulille tähän biisiin.”

Kappaleen miksasi muun muassa Toolia tuottanut ja Grammy-palkittu Joe Barresi, ja Ville Juurikkalan ohjaama video kuvattiin Berliinissä tammikuussa. Vimmaisen videon voi nyt katsastaa tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uutuusjulkaisut vievät Apocalyptican mittavalle kirtueelle, josta osia on jo paljastettu – näiden muassa tässä kuussa koittavat Suomen keikat, Olavinlinnan erikoisilta elokuussa sekä tuleva jättikonsertti Helsingin Jäähallissa marraskuun 21. päivänä. Eicca Toppinen, Perttu Kivilaakso, Paavo Lötjönen ja rumpali Mikko Sirén suuntaavat tänä keväänä myös jälleen rapakon taa Yhdysvaltain-kiertueen ensimmäisen 25 keikan osion alkaessa toukokuun alkupäivinä Orlandosta Floridasta. Jenkkikiertueen lämmittelijänä toimii Lacuna Coil. Tulevien Euroopan-kiertueen keikkojen toisena pääesintyjänä loistaa Epica, ja matkaan lähtee myös suomalainen progekomeetta Wheel.

Liput kaikkiin tapahtumiin ovat nyt myynnissä osoitteessa: www.apocalyptica.com

Maaliskuu:
12 Logomo, Turku, Finland
14 Pakkahuone, Tampere, Finland
15 Musiikkikeskus, Kuopio, Finland
27 Tullisali, Oulu, Finland
28 Rytmikorjaamo, Seinäjoki, Finland

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Huhtikuu:
13 Échos & Merveilles, Le Bascala, Bruguières, France

Toukokuu:
1 Guitar Guinness Record, Wroclaw, Poland

Pohjois-Amerikan kiertue
3 The Plaza Live, Orlando, FL
4 The Masquerade – Heaven, Atlanta, GA
6 Emo’s, Austin, TX
7 House of Blues, Houston, TX
9 Sunshine Theater, Albuquerque, NM
10 The Van Buren, Phoenix, AZ
11 The Mayan, Los Angeles, CA
12 The Regency Ballroom, San Francisco, CA
13 Crystal Ballroom, Portland, OR
14 The Showbox, Seattle, WA
15 Queen Elisabeth Theatre, Vancouver, BC Canada
17 Midway, Edmonton, AB Canada
18 The Palace Theatre, Calgary, AB Canada
20 First Avenue, Minneapolis, MN
21 House of Blues, Chicago, IL
22 The Opera House, Toronto, ON Canada
23 MTelus, Montreal, QC Canada
24 Webster Theater, Hartford, CT
25 Webster Hall, New York, NY
26 Big Night Live, Boston, MA

Kesäkuu:
18 Amfiteáter Raca, Bratislava, Slovakia
19 Amfiteáter, Terchova, Slovakia
20 Nummirock Metal Festival, Kauhajoki, Finland

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Elokuu:
7 Olavinlinna, Savonlinna, Finland

Lokakuu:
21 Komplex, Zurich, Switzerland
22 Metropole, Lausanne, Switzerland
23 Fabrique, Milan, Italy
25 Barba Negra, Budapest, Hungary
26 Hala Vodova, Brno, Czech Republic
27 Tonhalle, Munich, Germany
29 Berns, Stockholm, Sweden
30 Sentrum Scene, Oslo, Norway
31 Amager Bio, Copenhagen, Denmark

Marraskuu:
2 Capitol, Hannover, Germany
3 Docks, Hamburg, Germany
4 Columbiahalle, Berlin, Germany
6 Progresja, Warsaw, Poland
8 Haus Auensee, Leipzig, Germany
9 Gasometer, Vienna, Austria
21 Ice Hall, Helsinki, Finland
26 Coliseum, Lisbon, Portugal
28 Gamma, Murcia, Spain
29 La Riviera, Madrid, Spain
30 Razzmatazz, Barcelona, Spain

Joulukuu:
3 Zenith, Paris, France
4 AB, Brussels, Belgium
5 Roundhouse, London, UK
7 O2 Academy, Bristol, UK
8 O2 Academy, Glasgow, UK
9 Academy, Manchester, UK
11 AFAS Live, Amsterdam, The Netherlands
12 Den Atelier, Luxembourg, Luxembourg
15 Carlswerk Victoria, Cologne, Germany
16 Schlachthof, Wiesbaden, Germany
17 MHP Arena, Ludwigsburg, Germany

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.facebook.com/Apocalyptica
www.instagram.com/apocalypticaofficial
www.twitter.com/apocalypticafi
www.apocalyptica.com

Luetuimmat

Uusimmat