Lisää huonoja uutisia kotimaiselta festivaalikentältä: Flow Festival vaarassa peruuntua

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.4.2021
Flow Festival 2017 © Petri Anttila

Helsingin Sanomat on julkaissut sivustollaan artikkelin, jossa avataan Helsingin tämän kesän tilannetta eri paikkojen ja tapahtumien osalta.

Artikkelissa kerrotaan, että alunperin 13.–15. elokuuta Helsingin Suvilahteen järjestettäväksi kaavailtu Flow Festival on uhassa peruuntua myös tämän vuoden osalta. Festivaali tulee kartoittamaan mahdollisuutta järjestää tapahtuma jossain pienemmässä muodossa, mutta siitä ei ole vielä tässä vaiheessa varmuutta.

Festivaalin toimitusjohtaja Suvi Kallio kertoo varsin avoimesti, että kansainvälisen ohjelmatarjonnan suhteen tilanne on vaikea, koska kiertuetoiminta ei ehdi käynnistyä tälle kesälle ja suurten kansainvälisten tapahtumien tuotantokaari on yleensä lähes vuoden mittainen, mikä sekin mutkistaa suuren festivaalin järjestämistä tänä kesänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Emme ole tehneet päätöstä festivaalin perumisesta. Teemme töitä edelleen sen eteen, että pystyisimme festivaalin järjestämään. Tilanne on kuitenkin haastava ja aika alkaa käydä vähiin.” Suvi Kallio, Flow Festivalin toimitusjohtaja.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat