Lita Ford – Living Like A Runaway

Kirjoittanut Juha Attola - 10.6.2012

Pitkänlinjan rokkarimimmi Lita Ford tulee jälleen uuden albuminsa kera. ”Living Like A Runaway” on albumin nimi, ja sen julkaisee SPV/Steamhammer. Alkujaan The Runaways-yhtyeestä lähtöisin olevan ladyn soolouralle mahtuu seitsemän albumia ennen tätä. Mukaan mahtuu muutama hieman isompikin hittikappale kuten ”Shot Of Poison” ja ”Back To The Cave”. Tunnetuin kappale lienee kuitenkin ”Close My Eyes Forever”, joka on duetto Ozzy Osbournen kanssa. Nämä uran huippuhetket sijoittuvat 80–90-lukujen taitteeseen, ja viimeisemmät neidon albumit ovatkin jääneet vähän vähemmälle huomiolle.

Albumin avaa ”Branded”-niminen raita, joka on varsin pirteä, kitaravetoinen rock-kappale. Hyvään perusriffiin pohjautuva kappale toimii varsin mainiosti, vaikka ei niitä kaikkein yllätyksellisimpiä kappaleita olekaan. Seuraavaksi lähtee ”Hate”-niminen kappale, joka kuulostaa hyvältä rockimman Lita Ford-tuotannon ja Courtney Loven johtaman Holen yhdistelmältä.

The Mask”-kappale häipyy mielestä jo heti sen päätytyttyä, eli voidaan sanoa, ettei kyseessä todellakaan ole albumin vahvin raita. Nimikkokappale ”Living Like A Runaway” tuo elävästi mieleen neidon kulta-ajat 90-luvun alussa. Kappale on rennon letkeää pop-henkistä rockia, joka toimii yllättävän hyvin tänäkin päivänä. Täytyy kunnioittaa Litan tyyliä tehdä edelleen samankaltaista musiikkia kuin alkuaikoinaankin. Tyylistä ei juurikaan ole tingitty, eikä levystä ole lähdetty väkisin tekemään mitään trendikästä ja ylituotettua tusinatavaraa, vaan kyseessä on puhdas ja rehellinen rock-albumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mainittakoon vielä vahvalla kitaroinnilla kuorrutettu kappale ”Devil In My Head” joka kyllä potkii kohtalaisen hyvin. Myös balladiosastolle menevät ”Mother” ja ”Asylum” ovat ihan kelpoja esityksiä. Kaiken kaikkiaan Lita Ford on saanut aikaiseksi ihan pirteän kuuloisen albumin, joka ei kieltämättä ole kaikkein omaperäisin, mutta kuitenkin varsin mielekästä kuunneltavaa.

7/10

Kappalelista:

1.Branded
2.Hate
3.The Mask
4.Living Like A Runaway
5.Relentless
6.Mother
7.Devil In My Head
8.Asylum
9.Love 2 Hate U
10.A Song To Slit Your Wrists By

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://litafordonline.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

One thought on “Lita Ford – Living Like A Runaway

  1. Jenna Roos

    Tosi hyvä levy!

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat