Live Nation keräsi 10 miljoonaa dollaria tukeakseen työnsä menettäneiden bändien kiertuehenkilökuntaa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 1.4.2020

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi maailmalla on asetettu jyrkkiä rajoituksia esimerkiksi sen suhteen, kuinka monta ihmistä saa olla samassa tilassa yhtäaikaa, ja samalla myös matkustamista on pyritty rajoittamaan rankasti. Tästä on luonnollisesti seurannut se, että bändit ovat joutuneet peruuttamaan kiertueitaan ja konserttejaan ympäri maailmaa.

Perutuuksista eivät kärsi rahallisesti pelkästään bändit ja keikkapaikat, vaan myös esimerkiksi kiertueiden henkilökunta. Suuret kiertueet eivät pyöri ilman lukuisia eri ihmisiä, ja nyt myös heidän palkkahanansa ovat tyrehtyneet hamaan tulevaisuuteen asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt maailman suurimpiin tapahtuma-alan yrityksiin lukeutuva Live Nation on päättänyt pyrkiä helpottamaan tilannetta omalta osaltaan. Live Nation on julkistanut uuden ”Crew Nation” -rahastonsa, jolla pyritään auttamaan nimenomaan bändien kiertuehenkilökuntaa. Live Nation on kerännyt kasaan yhteensä 10 miljoonaa dollaria.

”Tiimit ja niiden jäsenet ovat konserttibisneksen selkäranka, ja toivomme, että te liitytte meidän mukaamme tukemaan heitä tämän hetkellisen paussin aikana siihen saakka, kun me voimme jälleen koota yhteen miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa musiikin voimalla”, yhtiö kirjoittaa virallisessa tiedotteessaan.

Rahaston on tarkoitus auttaa esimerkiksi kiertuemanagereita, tuotantomanagereita, roudareita, ääniteknikoita, backline-teknikoita, valomiehiä, tehostemiehiä ja kaikkia niitä, jotka auttavat pistämään konsertteja pystyyn ja varmistavat, että ne toimivat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikäli haluat osallistua lahjoittamaan rahaa tähän tarkoitukseen, voit lukea ohjeet täällä. Lahjoitusten lisäksi myynnissä on myös oheistuotteita, joiden myynnistä saadut varat ohjataan Crew Nationin hyväntekeväisyyteen.

https://www.instagram.com/p/B-akSl9husz/?utm_source=ig_embed

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat