Livevideo katsottavissa entisen Five Finger Death Punch -rumpali Jeremy Spencerin uuden Psychosexual-yhtyeen ensimmäiseltä keikalta Las Vegasista

Kirjoittanut Jani Lahti - 13.5.2020

Vuonna 2018 Five Finger Death Punchista terveydellisten syiden vuoksi lähtenyt Jeremy Spencer on jatkanut muusikon uraansa uuden yhtyeensä goottimetallia industrial vivahteisiin yhdistelevän Psychosexualin kanssa, jossa mies toimii tätä nykyä vokalistina.

Muun muassa ”hahmokeskeiseksi” ja kyseenalaiseksi aktiksi kaavailtu ja kuvailtu Psychosexual onkin julkaissut nyt livevideon ensimmäiseltä keikaltaan 9. toukokuuta Las Vegasin Copa Roomista nimellä ”live from the pits of quarantine.” Videolla, jolla yhtye soittaa ainoan tähän asti julkaisemansa kappaleen ”Let The Sin Begin” ei liiemmin yleisöä nähdä, osasyynä varmasti koronaviruksen aiheuttama maailmantilanne, mutta yhtyeen lisäksi lavan läheisyyteen on saatu sentään tanssija, hieman aiemmin julkaistun musiikkivideon tyyliin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen, johon kuuluvat Spencerin ”Devil Daddy” alter egon lisäksi kitaristi Crusifer, basisti Astaroth ja rumpali Volac, on määrä julkaista albumillinen musiikkia loppuvuodesta. ”Torch the Faith” -nimeä kantava pitkäsoitto julkaistaan Jeremy Spencerin oman itsenäisen 6ex Records levymerkin kautta.

Videon ”Let The Sin Begin” kappaleen ensimmäisestä live-esityksestä näet alta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat