Lobsterin ”Killing Silence” on mainio rock-albumi

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 11.12.2018

Kotimainen rockyhtye Lobster julkaisi kaksi vuotta sitten debyyttialbuminsa, jonka sain tuolloin arvosteltavaksi. ”Carousel”-albumi oli itsevarma ja toimiva kokonaisuus, joka vakuutti. Tänä vuonna yhtye julkaisi toisen albuminsa. Vaikka minulla ei ollut juurikaan odotuksia Lobsterin toista albumia kohtaan, tästä huolimatta levy pääsi yllättämään useaan otteeseen.

Lobsterin nokkamies Ana Kaunisto kommentoi yhtyeen kotisivuilla orkesterin laajentaneen melodioita ja tuoneen lisää syvyyttä Lobsterin ulosantiin. Voin ilokseni todeta olevani samaa mieltä vokalisti-kitaristin kanssa. Vaikka rockmusiikki mielletään usein lyriikoiden suhteen pinnalliseksi, sitä ei voi ”Killing Silencen” kohdalla mukisematta niellä. Esimerkiksi kappaleet ”Drifting Alone”, ”Because Of Me” ja ”Fly” sisältävät mielenkiintoisia sanoituksia, joita kannattaa kuunnella tarkkaan.

”Killing Silencen” kappaleet ovat pitkälti Lobsterin omaa käsialaa, mutta levylle on mahtunut kaksi coveriakin. Ensimmäinen näistä on ”Maniac”, joka on alun perin Michael Sembellon. Kyseinen kappale on mainio diskohitti, josta suomalaisyhtye on onnistunut muotoilemaan oman näköisensä, pisteet siitä ukoille! Kyseistä kappaletta ei ensimmäistä kertaa coveroida rockyhtyeen puolesta, sillä ruotsalainen The Poodles teki siitä myös oman versionsa viime vuonna. Hieno sovitus sekin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toinen coveroitu kappale on John Legendin “All Of Me”, jota en ollut aiemmin kuullutkaan. Lobsterin versio kappaleesta on rokimpi ja pirteämpi. Alkuperäisessä sovituksessa on hyvin vahva tunnelataus, mutta niin on myös Lobsterin kappaleella, vaikka se on luonteeltaan erilainen. Tämänkin kappaleen coverointi tekee kunniaa alkuperäiselle, kuten ”Maniacin” kohdalla.

“Killing Silence” on puhdasta rokkia, joka saa jalkaan liikettä ja ajatukset siirrettyä arjen harmaudesta. Albumilla on sopivassa balanssissa niin rennon letkeitä kappaleita kuin tiukempia rutistuksiakin. Ennen kaikkea albumia on mukava kuunnella ja se etenee saumattomasti. Jokainen kappale ei synnytä hurmosta, mutta tästä huolimatta ”Killing Silence” on pätevä levy. Edeltäjänsä tapaan tämänkin albumin kansikuva voisi olla mielikuvituksellisempi, mutta toisaalta Lobsterin kohdalla rokki puhukoon puolestaan. ”Killing Silence” on raikkaan ja orgaanisen kuuloinen, ehdoton hankinta rokkia kuuntelevalle ystävällesi tai itsellesi.

8/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Drifting Alone
  2. Maniac
  3. Lose My Mind
  4. Because Of Me
  5. Friction
  6. Killing Silence
  7. Psycho Maniac
  8. Fly
  9. All Of Me
  10. End Of The Road
  11. Bust The Bag

Lobster Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat