Lost Society – Terror Hungry

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.3.2014

Viime vuoden ehdottomasti kovimman debyyttialbumin puskenut thrash-yksikkö Lost Society ei turhaan viivyttele julkaisutahtinsa kanssa. ”Fast Loud Deathista” on aikaa kutakuinkin vuoden verran, kun uutukainen läväyttää jo korville. Ja mikä tärkeintä, ”Terror Hungrylla” jatketaan käytännössä siitä, mihin edellisellä kiekolla jäätiin. Onneksi.

Global Battle of the Bands -skaban kautta metallijätti Nuclear Blastille majansa rakentanut jyväskyläläisnelikko saa thrash- ja speed-mättönsä kuulostamaan edelleen hämmästyttävän monipuoliselta ja idearikkaalta. Siinä missä ”Fast Loud Death” koostui lyhyehköistä adrenaliinipurkauksista ja ”suoraan asiaan” -mentaliteetista, on ”Terror Hungry” piirun verran harkitumpi ja mielikuvituksellisempi kokonaisuus. Nokkamies Samy Elbanna repii äänijänteitään merkittävästi äkäisemmin, rytmiryhmän poljento on aiempaa monipuolisempaa ja pakolliset Slayer-soolot vinkuvat edelleen juuri oikeissa paikoissa. Kappaleiden keskipituuksien kasvamisen lisäksi ääripäitä on kurottu hieman lähemmäs toisiaan: ”Toxic Avengerin” kaltaisia pikapanoja ei lätyltä löydy, vaikka ”Wasted After Midnight” lähelle yltääkin. Genren huomioon ottaen lähes 50 minuutin kellotus kuulostaa etukäteen melkoiselta yliannostukselta, vaan eipä siihen skip-nappulaan tarvitse kertaakaan kajota. Paras esimerkki tästä lienee moshpittiin valmistelevalla introlla ja lopun veikeällä rytmillä höystetty ”Brewtal Awakening”, kuten myös alkupuolen totaalikilleri ”Attaxic”. Irtopisteitä sataa myös vuoden toistaiseksi nerokkaimmasta biisiotsikosta ”Snowboard Blowout”.

Allekirjoittanut on ensikosketuksesta alkaen yhdistänyt Lost Societyn Municipal Wasteen, jotkut taas Anthraxiin ja Nuclear Assaultiin. Myös termit ”kaljathrash” ja ilmeisen haluttuun alkoholijuomaan viittaava ”jekkujumppa” jäivät yhtyettä kuvaillessa taannoin takaraivoon. Rohkenen kuitenkin väittää keskisuomalaisten olevan muutaman vuoden sisällä asemassa, joka saa tulevaisuudessa osakseen vain ja ainoastaan ylöspäin suuntautuvia katseita. Otetaan vielä huomioon ilmiömäisen energinen lavapreesens yhdistettynä ihailtavan kovaan työmoraaliin, ja voimme kysyä: Kuinka moni parikymppisistä kolleista koostuva orkesteri vetää vuoden sisällä maton alta kahteen kertaan? Sitähän minäkin. ”Terror Hungry” on mitä luultavimmin vuoden kovimpia kotimaisia metallialbumeita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:
01. Spurgatory
02. Game Over
03. Attaxic
04. Lethal Pleasure
05. Terror Hungry
06. Snowroad Blowout
07. Tyrant Takeover
08. Overdosed Brain
09. Thrashed Reality
10. F.F.E.
11. Brewtal Awakening
12. Mosh It Up
13. Wasted After Midnight
Bonus:
14. You Can’t Stop Rock ‘N’ Roll

Kirjoittanut: Tomi Salmi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat