Lubricant nostaa päätään haudastaan – arviossa uudelleenjulkaistut pikkualbumit

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 25.4.2017

Death rock -yhtye Lubricant oli toiminnassa 90-luvun alussa ja pyöräytti kaksi ep:tä vuosiensa 1991-1993 aikana. Yhtye on ollut kuollut ja kuopattu jo parikymmentä vuotta, mutta on nyt osoittanut henkiin heräämisen merkkejä. Tämän kunniaksi Svart Records julkaisi yhtyeen kahdesta ep:stä kokoelman ”Swallow This: Years 1991-1993”, jolla voi verestää muistoja ja odottaa Lubricantin tulevia teoksia.

”Death rock” on oikeastaan yllättävän kuvaava termi Lubricantin musiikille – yhtyeen musiikissa yhdistyvät juurevat rock soundit ja kuolonkorinamaiset laulutyylit. Albumin 11 kappaletta rymistellään läpi sylki roiskuen ja lihakset kipeinä. Ensimmäisen ja toisen ep:n väleillä on kuitenkin hiukan eroja. Ensimmäisen kiekon kappaleet ovat kuin yhtä massaa – ne soitetaan läpi vimmatulla raivolla, vokalistit örisevät ja murisevat sen minkä pystyvät oksentamatta ja levystä jäävä vaikutelma on mahdollisimman brutaali ja epämiellyttävä. Ensimmäiseltä levyltä ”Inflammatorius Pulmonectomia” erottuu satunnaisesti kuuluvilla ”ankkamaisilla” rääkäisyillä. Kiekon viimeinen raita ”Pulpectomy” on tiukka rutistus, joka päättyy ylenantavaan korahdukseen.

”Nookleptia” sen sijaan tarjoaa muutamia rohkeita ja onnistuneita kokeiluja. ”Thrombose” sisältää ensimmäistä kertaa puhtaampia vokaaleja, vaikkakin hyvin lyhyesti. Kappaleessa kuullaan myös kitarasoolo, joka on oiva piristys kaiken päätähuimaavan paahtamisen jälkeen. ”Laceration Of Vasoconstrictive Emotionissa” tehdään vielä uskaliaampi harppaus – puhtaille vokaaleille on annettu enemmän tilaa ja kertosäkeissä tahtia on jopa hidastettu, eikä kiristetty kuten muilla kappaleilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kahden ep:n kokoelma-albumi sisältää noin 40 minuuttia raakaa, rumaa ja vimmatulla tahdilla soitettua death rockia. Itse en ole kuolonmusiikin suurin ystävä, enkä ole sitä tämän albumin kuuntelun jälkeenkään. Kokoelmalevyjen 11 kappaletta ovat keskenään puuduttavan samanlaisia ja ainoastaan kaksi kappaletta herätti kiinnostusta sen verran, etten halunnut heti siirtyä seuraavaan. Ensimmäiseltä ep:ltä ei jäänyt muuta kuin masentunut mieli, mutta toinen levy tarjosi edes hiukan siedettäviä hetkiä.  Kahden ep:n kokonaisuus voi tarjota jollekulle muulle suurta nautintoa tai henkireiän masentavien hetkien keskellä, mutta itselleni tämä albumi ei tarjonnut muuta kuin päänsärkyä.

2/10

Swallow The Symmetric Swab:

  1. Telesyphilis Of Exfetation
  2. Paralysis Bulbaris
  3. Imperious Radiopraxis (Tabidus Scatter)
  4. Inflammatorius Pulmonectomia
  5. Pulpectomy

Nookleptia:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Monohemerous Joy
  2. Thrombose
  3. Declaration Of Gallopping Consumption
  4. Laceration Of Vasoconstrictive Emotion
  5. Expulsive Gastroscopia
  6. Semistarvation

Lubricant Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat