Lucidityn uudella singlellä melankolisia kaikuja ihmismielen syövereistä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.1.2019

Jyväskyläläisen Lucidityn toinen single helmikuussa 2019 julkaistavalta ”Oceanum” -albumilta kantaa nimeä ”Scotoma”. Kappaleessa uidaan samoissa syvissä vesissä kuin albumin ensimmäisellä singlelläkin. Vahvaa tunnelmallista melankoliaa luovat myös sovitukselliset ratkaisut, jollaisia ei olla yhtyeem tuotoksissa usein kuultu. Tämä antaa osviittaa tulevan levyn monipuolisuudesta. Voit katsoa kappaleeseen kuvatun musiikkivideon tästä:


Lucidityn laulaja-kitaristi Martti Pohjosaho avaa kappaleen taustaa:

”Kappaleen nimi viittaa ihmisen mieleen ja sen luomaan sokeaan pisteeseen. Uskomme asioihin tietyllä tavalla, koska näin meille on kerrottu ja näin haluamme asiat nähdä.”

”Oceanum” -albumi julkaistaan 22. päivä helmikuuta Inverse Recordsin kautta.