Mokoma @ Tanssisali Lutakko

Lutakon syksyn ohjelmisto lähes valmis – katso mitä on luvassa!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.8.2018
Mokoma @ Tanssisali Lutakko

Tanssisali Lutakon syksyyn on viime päivinä julkaistu useita uusia tapahtumia ja tällä hetkellä keikkasyksy on noin viittä vaille valmis. Eli noin viisi keikkaa on vielä tulossa julkaisuun ja ennakkomyyntiin lähiaikoina.

Syksyn ensimmäinen ulkomainen esiintyjä on ruotsalainen hard rock -yhtye Dynazty, jonka laulaja Nils Molin vaikuttaa myös supersuositun Amaranthen riveissä. Seuraavina ovat vuorossa tanskalainen elektronista musiikkia ja post punkia yhdistävä Lust For Youth, puolalainen reggae-ryhmä Paprika Korps, ruotsalainen yhden miehen yhtye Bror Gunnar Jansson, saman maan retrorockylpeys Graveyard ja saksalainen punkrockbändi Beginnings. Syyskauden kansainvälisen kattauksen täydentää islantilainen postrock/metal-kokoonpano Sólstafir.

Kotimaisiakin kohokohtia riittää: debyyttialbuminsa vielä elokuussa julkaiseva superkokoonpano Ruusut soittaa yhden ensimmäisistä klubikeikoistaan Lutakon syyskuussa. Kauden vanhin yhtye puolestaan on Wigwam, jonka lokakuinen esiintyminen on osa yhtyeen 50-vuotisjuhlakiertuetta. Honey B & T-Bonesilla ikää on ”vasta” 35 vuotta, Yari taas aloitti uransa jo 1970-luvulla Se-yhtyeen kanssa ja kyseisen yhtyeen tuotantoa kuullaankin kokonaisen konsertin verran kun Yari & Se Tuntematon Numero nousevat Lutakon lavalle. Dave Lindholm on niin ikään vaikuttanut vahvasti jo 70-luvulla, herran Kynä & Kumppanit kokoonpano keskittyy Lindholmin suomenkieliseen klassikkomateriaaliin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viime vuonna onnistuneen paluun tehnyt Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus nähdään marraskuussa Lutakossa ja muutenkin raskas kotimainen rock on hyvin edustettuna, keikkalistalta löytyvät muun muassa Stam1na, Mokoma, Maj Karma ja Kotiteollisuus. Vieläkin raskaampaa kaipaaville tarjolla on muun muassa And Oceans, Turmion Kätilöt ja Omnium Gatherum, kevyemmän rockin parissa taas operoivat esimerkiksi Jarkko Martikainen, Jukka Nousiainen ja Litku Klemetti.

Lutakossa keskitytään pääasiassa laadukkaisiin omaa materiaaliaan esittäviin bändeihin, mutta pari cover-iltaakin syksyyn mahtuu: keikkasyksyn avaukseksi paiskotaan Mötherheadin Motörhead-setti ja hieman myöhemmin koetaan Maidenfest, jossa tulkinnan kohteena on Iron Maiden.

Lutakon varmistuneet tulevat keikat:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 8.9. MÖTHERHEAD plays Motörhead, LOPARIT, THE MUDDIES 6€/0€ (8€) K18
Pe 14.9. DYNAZTY (SWE), KING COMPANY 10€/8€ (12€) K18
La 15.9. RUUSUT 10€/8€ (12€)
To 20.9. LUST FOR YOUTH (DK), KESÄ, THE HEARING 12€/10€ (14€) K18
Pe 21.9. JARKKO MARTIKAINEN & LUOTETUT MIEHET 16€/14€ (18€) K18
La 22.9. Maidenfest 2018 12€/10€ (14€) K18
To 27.9. PAPRIKA KORPS (POL) 8€/6€ (10€) K18
Pe 28.9. Feel The Flow: ADI L HASLA, TIPPA, DJ Jerjer 10€/8€ (12€)
La 29.9. ATOMIROTTA 14€/12€ (16€) K18
To 4.10. WIGWAM 50-vuotisjuhlakiertue 35€/33€ (38€) K18
Pe 5.10. STAM1NA 20€/18€ (22€)
La 6.10. SCANDINAVIAN MUSIC GROUP 16€/14€ (18€)
Su 7.10. Lutakon Levymessut klo 12-16 Liput 3€ vain ovelta
To 11.10. K0st€nos: BLACK LIZARD, BROR GUNNAR JANSSON (SWE), RADIO SUPERNOVA Ilmainen! K18
Pe 12.10. TURMION KÄTILÖT, KING SATAN 16€/14€ (18€)
La 13.10. HONEY B & T-BONES, MARA BALLS 14€/12€ (16€) K18
Pe 19.10. MOKOMA 18€/15€ (20€) K18
La 20.10. …AND OCEANS, TROLLHEIMS GROTT, THYRANE 12€/10€ (14€) K18
Pe 26.10. YARI & SE TUNTEMATON NUMERO 20€/18€ (22€)
La 27.10. JUKKA NOUSIAINEN & KUMPP., JOLLY JUMPERS 14€/12€ (16€) K18
To 1.11. K0st€nlos: JOOSE KESKITALO, VÄHÄSARJA, SAMOAJA Ilmainen! K18
La 3.11. OMNIUM GATHERUM, RYTMIHÄIRIÖ 10€/8€ (12€) K18
To 8.11. DAVE LINDHOLM ESITTÄÄ: KYNÄ & KUMPPANIT 18€/16€ (20€) K18
Pe 9.11. STEVE’N’SEAGULLS 20€/18€ (22€) K18
La 10.11. MAJ KARMA, SARA 17€/15€ (19€) K18
To 2.11. K0st€nlos: KYNNET, BEGINNINGS (DE) Ilmainen! K18
Pe 23.11. GRAVEYARD (SWE) 18€/15€ (20€) K18
La 24.11. TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS 22€/20€ (25€) K18
Ma 26.11. SÓLSTAFIR (ISL) 22€/20€ (18€) K18
La 1.12. KOTITEOLLISUUS 18€/15€ (20€) K18
Pe 14.12. LITKU KLEMETTI, ITÄ-HOLLOLA INSTALLAATIO 14€/12€ (16€)

Live Is Life @ Musta Kynnys (Hannikaisenkatu 16)
La 15.9. KAARLE VIIKATE & JUKKA TAKALO 12€/10€ (14€) K18
La 29.9. YONA 12€/10€ (14€) K18
La 13.10. TEKSTI-TV 666 10€/8€ (12€) K18
La 20.10. RANE RAUTIAINEN & PAHA KAKSONEN 6€/5€ (8€) K18
La 3.11. BRAINEATERS plays MISFITS, KUUDES SILMÄ plays SAMHAIN 6€/5€ (8€) K18
La 17.11. AIVOLÄVISTYS 6€/5€ (8€) K18
La 8.12. HUORA 10€/8€ (12€) K18
La 15.12. RÄTTÖ & LEHTISALO 10€/8€ (12€) K18

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.
Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi
HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5€). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat