Luukas Ojan ”Vielä tänään” -musavideo julki

Kirjoittanut Niko Kuusela - 1.12.2020
(c) Katariina Salmi

Luukas Oja julkaisi perjantaina ”Vielä tänään” -kappaleen musavideon, joka on kuvattu Helsingin Kaapelitehtaalla. Videon ohjasi Joona Möttö ja kuvasi Iiris Kärkkäinen.

Luukas Ojalla on ollut hieno vuosi useista koronapettymyksistä huolimatta. Bändi julkaisi ”Väritetty todellisuus” -debyyttialbuminsa lokakuussa. Levy sai useita neljän tähden arvioita ja sinkut soivat satoja kertoja radiossa. Albumin myötä Luukas Oja pääsi myös Spotifyn Suomirock tänään -soittolistan kanteen.

Yhtye sai hiljattain myös Soundin vuoden tulokas -palkinnon eli Master of Pulpets -tunnustuksen. Soundin perusteluissa kehuttiin raikasta ja suorapuheista ”Väritetty todellisuus” -debyyttialbumia sekä yhtyeen pitelemätöntä keikkaenergiaa. Ennen Luukas Ojaa Master Of Pulpets -palkinnon ovat voittaneet Litku Klemetti, Vesta, Jesse Markin ja Maustetytöt.
Aiemmin tänä vuonna Luukas Oja oli ehdolla Vuoden tulokkaaksi Indie Awards -gaalassa, jossa yhtye myös esiintyi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sitä ennen YleX nosti yhtyeen tulevaisuuden tähtiä ennustavan YleX Läpimurto -listan sijalle kolme. Behm sijoittui ensimmäiseksi listauksessa.

Luukas Ojan vuoden kohokohtiin on kuulunut myös loppuunmyyty Apulannan lämppärikeikka Turun Logomossa ja niin ikään loppuunmyyty Ursus Factoryn lämppäys Helsingin Tavastialla. Kesällä Luukas Oja soitti oman loppuunmyydyn keikan Helsingin On The Rocksissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat