Luurankoestetiikkaa Norjan vuonoilta: Haastattelussa juuri uuden albuminsa julkaissut The New Death Cult

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.9.2019

Luurankoestetiikan ja rockin liitto ei ole maailman musiikkikirjoissa mitenkään ennenkuulumaton yhdistelmä. Silti saa käännellä aika monta sivua, ennen kuin törmää yhtä häikäilemättömästi asetelman päälaelleen kääntävään ryhmään kuten The New Death Cult. Kaukaiselta Andromedan-galaksilta maahan saapunut ja Norjaan kotoutunut nelikko avasi Kaaoszinelle rakkauden ja rauhan ideologiaansa debyyttialbuminsa julkaisun kynnyksellä.

 Levitätte melko odottamatonta sanomaa norjalaiseksi maskibändiksi. Miten olette sopeutuneet norjalaiseen musiikkiskeneen? Onko ollut yksinäistä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Norjan musiikkiskenessä on tällä hetkellä paljon todella hyviä eri suuntiin polveilevia metallibändejä, mutta lähtökohtaisesti jo rockin soittaminen tekee meistä vähemmistöä. Sen lisäksi viestimme on tosiaankin varsin erilainen. Haluamme musiikillamme yhdistää ihmisiä yhden rakkauden, yhden planeetan ja yhden tarkoituksen taakse kaiken tämän nykyisen poliittisen, taloudellisen ja hengellisen syöksykierteen keskellä, minkä me kaikki voimme tuntea. Mielestäni pääkallomaskit edustavat näitä arvoja todella hyvin. Rodulla, uskonnollisilla näkemyksillä tai seksuaalisella suuntautumisella ei ole loppujen lopuksi mitään väliä, sillä ihon alla näytämme pääkalloinemme ja luinemme varsin samanlaisilta. Uskon ehdottomasti, että meidän pitäisi rakastaa itseämme ja toisiamme sellaisenaan.

Olette juuri julkaisseet debyyttialbuminne. Kertokaa vähän, miten olette tulleet tähän pisteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perustimme bändin halusta luoda itsellemme jotain jännittävää ja erilaista. Yhtyeenä olemme imeneet vaikutteita monenlaisista tyyleistä, ja on suuri määrä rock-bändejä ja mahtavia levyjä, joista olemme samaa mieltä, ja jotka ovat toimineet tämän levyn luomisen perustana. Kirjoitusprosessi alkaa tavallisesti biisirungosta, johon jokainen meistä tuo oman persoonallisen kosketuksensa. Mielestäni suurin syy sille, että olemme saaneet luotua vahvan, meille ominaisen soundin, on juuri tavassamme työskennellä.

Luotatte albumillanne analogisuuteen ja vintage-laitteisiin, vaikka tulette toisesta galaksista valovuosien päästä. Onko teillä musiikillisesti jokin suosikkivuosikymmen?

Vintage-laitteet ovat Maan parasta kamaa ja koko galaksissakin parhaiden joukossa! Laitteita ajatellen 60-luvulla tehtiin moni asia oikein. Musiikillisesti löydämme koko ajan uusia juttuja, joista diggaamme, mutta en voi kiistää, etteikö meillä olisi kaikkien aikojen suosikkeja myös muilla vuosikymmenillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Minkä bändien kanssa kiertäisitte mieluiten?

Se jääköön vielä arvoitukseksi, sillä julkistamme pian ensimmäisen kiertueemme vuodelle 2020.

Koetteko olevanne enemmän studio- vai livebändi?

Ehdottomasti livebändi. Vaikka rakastamme levyämme ja kaikkea sen tekoon liittyvää, tässä bändissä on tiettyä dynamiikkaa ja energiaa, joka täytyy päästä kokemaan livenä. Fanitamme kaikki rockia ja uskon, että sen DNA:han kirjoitettu orgaanisuus on suuressa roolissa siinä, miksi olemme yleensäkin lähteneet tähän kelkkaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kertokaa jotain tulevaisuuden suunnitelmistanne. Millaisia odotuksia teillä on albumin suhteen?

Olemme albumista todella innoissamme. Olemme jo saaneet ensimmäisistä sinkuistamme positiivista palautetta ja joitain todella hyviä arvioita albumista. Pelkästään debyyttialbumin julkaisu on meille todella suuri merkkipaalu, ja olemme siitä ylpeitä. Tällä erää voimme vain yrittää löytää uusia korvapareja.

Millaiset ovat albuminne pääteemat?

Tavoitteemme on edistää rauhan, rakkauden ja yhtenäisyyden sanomaa meitä kaikkia koskevien haasteiden alla. Käsillä on ympäristöllinen, taloudellinen ja uskonnollinen alamäki. Pääsanomamme on, että yhtenäisinä meillä on toivoa tulevaisuudesta, kun taistelemme meitä eri tavoin jakavaa koneistoa vastaan. Sodankäynti, luokkajako ja pelon propaganda ovat vain rakenteellisia vihollisia, jotka ovat voitettavissa universaalilla rakkaudella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teillä on vahva sanoma planeettamme pelastamiseksi. Lopuksi on pakko kysyä, elättekö myös bändin ulkopuolella kuten opetatte?

Emme ole täällä kehottaaksemme kierrättämään tai luopumaan lihasta. Meidän sanomamme on, että meillä kaikilla on ennakkoluuloja ja oppeja, jotka ovat haitallisia sekä meille itsellemme että ympäristöllemme. Jos voimme nähdä itsemme mieluummin yhteisönä kuin vieraina tai jopa vihollisina, voimme saavuttaa enemmän kuin osaamme edes kuvitella. Siinä on ihmismielen voima.

Nyt, kun tuli puheeksi, niin ajoimme itse asiassa tänä kesänä varastetulla Teslalla Saksan Summer Breeze Festivaaleille, mikä oli aika hauska ja ainutlaatuinen asia rock-bändille. Sen lisäksi huomioimme ympäristöämme jokapäiväisillä teoillamme. Yritämme olla niin vähän haitaksi ja tehdä niin paljon hyvää kuin mahdollista. Yritämme myös aina parantaa toimintaamme. Uskon, että niin kauan kuin teet näin, teet tarpeeksi.

Haastattelu: Tomi Asuintupa

Luetuimmat

Uusimmat