Maailman mahtavin black grunge -yhtye on täällä: kuuntele tekijämiehistä koostuvan Rootbrainin uusi kappale ”Lion Tamer”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.2.2021

Maailman suurin ja mahtavin (ainoa) black grunge -yhtye, Rootbrain on julkaissut ensimmäisen sinkkunsa. ”Lion Tamer”-niminen kappale on tarjolla kaikissa suurimmissa suoratoistopalveluissa. Bändi on myös ladannut vahvasti DIY-henkisen lyriikkavideon Youtube-kanavalleen, jonka voit katsoa tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rootbrain on monikansallinen viiden tähden kollektiivi, joka yhdistelee musiikissaan kauniita melodioita, irstasta groovea ja kaikuja kultaiselta 90-luvulta. Bändissä vaikuttaa soittoniekkoja yhtyeistä kuten: Triptykon, Profane Omen ja Kuolemanlaakso.

Yhtyeen basisti ja taiteellinen johtaja Thomas Wright kommentoi:

”Kuten tiedämme, vuosi 2020 oli totaalinen mulkku, joka ei suhtautunut järin myötämielisesti esittävään taiteeseen tai taiteeseen ylipäänsä. Alkuperäiset live- ja levysuunnitelmamme päätyivät silppuriin, joten passiivisen odottelun sijaan päätimme levittää mustan grungen sanomaa digitaalisesti. ’Lion Tamer’ on debyyttilevymme avausbiisi ja siten hyvä ensimaistiainen keittämästämme liemestä. Sopassamme on outo sivumaku, mutta silti sitä on vaan pakko saada lisää!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rootbrain 2021:
Jules Näveri – laulu
V Santura – kitara
Helle – kitara
Thomas Wright – basso
Fat Tony – rummut

Luetuimmat

Uusimmat