Machine Headin Robb Flynn arvelee konserttien olevan pannassa Yhdysvalloissa vielä muutaman vuoden ajan: ”Me metallifanit tulemme varmasti kärsimään tästä eniten”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 21.4.2020

Moni on jo ennättänyt arvioida sitä, kuinka kauan konsertit ja suuret yleisötapahtumat joudutaan pitämään pannassa pandemian takia. Musiikkiala luonnollisesti kärsii valtavasti keikkojen siirtymisestä ja peruuntumisesta, joten hinku päästä soittamaan ja järjestää keikkoja on itse kullakin suuri. Suurten massatapahtumien lisäksi erityisesti kärsivät pienemmät bändit sekä pienempien tapahtumien järjestäjät ympäri maailmaa.

Yhdysvaltojen terveydenhuoltouudistuksessa avainasemassa ollut WHO:n neuvonantaja, tohtori Ezekiel ”Zeke” Emanuel arveli hiljattain yhdysvaltalaisesta näkökulmasta konserttien olevan mahdollisia aikaisintaan syksyllä 2021. Unique Leader Recordsille ja ohjelmatoimisto Continental Touringille työskentelevä Daniel DeFonce oli aikaisemmin esittänyt samanlaisen arvion sosiaalisessa mediassa. Myöskin Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom on todennut lausunnossaan, että massatapahtumien, kuten konserttien, järjestämisen salliminen on hyvin epätodennäköistä ennen kuin koronavirusta vastaan syntyy laumaimmuniteetti tai kehitetään rokote.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Metalliyhtye Machine Headin keulakuva Robb Flynn näyttäisi myötäilevän näitä näkemyksiä. Mies oli kirjoittanut omia arvioitaan tilanteesta omaan internetissä toimivaan blogiinsa.

”Tyypit kuten Zeke [Ezekiel Emanuel] ja Fauci [Anthony Fauci, yhdysvaltalainen immunologi ja osa Valkoisen talon koronavirustiimiä] ovat soittaneet hälytyskelloja jo hetken. Tämä pandemia, kuten melkein kaikki muutkin pandemiat, tulee kestämään kahdeksastatoista kuukaudesta kahteenkymmeneenneljään kuukauteen, ja se tulee aalloissa. Tulemme olemaan hetken aikaa kyykyssä, ja sitten pystymme höllentämään joitakin rajoituksia. Sitten se iskee jälleen takaisin ja meidän pitää taas kyykistyä, käynnistää karanteeni ja vetäytyä sosiaalisesti. Vasta sen jälkeen asiat alkavat taas vapautua asteittain, ja sitten todennäköisesti tulee kolmas aalto. Silloin meillä alkaa olemaan rutiini hallussa ja saamme kontrollin sillä todennäköisellä rokotteella, joka tulee olemaan käytössä ihmisille”, Flynn kirjoittaa.

Flynn jatkaa blogissaan ajatuksella, että konsertit tulevat olemaan viimeinen asia, joka palautuu normaaliksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Nämä asiat eivät tule koskaan olemaan kuin ennen. Ja kuten kävi Espanjantaudin kohdalla, edes sen loppuessa ihmiset eivät ole valmiita palaamaan normaaliin. Klubien ja konserttipaikojen täytyy pudottaa kapasiteettiaan puolella. Metallifanit tulevat olemaan sitkein kaikista fanikunnista. Minulla ei ole yhtään epäilystä siitä, että he tulevat olemaan ensimmäisiä, jotka palaavat keikoille, ja kenties omaksi haitakseenkin. Olen siitä uskomattoman kiitollinen. Pop- ja hip-hop -yleisöt käyttävät paljon enemmän rahaa konsertteihin kuin metalliväki, mutta he eivät ole samalla tavalla omistautuneita artisteille. Valitettavasti me metallifanit tulemme varmasti kärsimään tästä eniten, koska olemme se yleisö, joka kamppailee elämässä palkasta toiseen.”

Flynn arvelee, että hänen oma yhtyeensä tulee pääsemään keikkalavoille vasta vuoden 2022 kesällä. Samalla hän arvelee, että täysmittainen kiertäminen on heille mahdollista vasta vuonna 2024.

”Meidän tulee suunnitella eteenpäin ja keksiä tapoja maksaa laskumme. Suurin osa musiikkialan ihmisistä tulee vaihtamaan alaa kokonaan, ja he etsivät jotain muuta lopulle elämälleen. Levy-yhtiöt ottavat jälleen uuden iskun. Klubit, keikkapaikat, promoottorit ja suurin osa tätä maailmaa… se kaikki tulee harvenemaan. Katsokaa vaikka kaikkia eurooppalaisia festivaaleja, jotka on peruttu. Minä toivon, että olen väärässä ajan suhteen. Haluaisin todella olla väärässä. Mutta kun kuuntelen Faucin ja Emanuelin kaltaisia ihmisiä, se saa minut ajattelemaan toisin.”

Muunmuassa Ruisrockin järjestäjänä tunnettu Juhani Merimaa arvioi hetki sitten, että kesän suurtapahtumien kohtalo ratkeaa vielä huhtikuun aikana. Suomalaisen musiikkiyhteisön antaman arvion mukaan kesän festarien mahdollisesti peruuntuessa tappio tulee olemaan 75 miljoonan euron suuruinen. Monet ovat myös arvelleet, että kenties festivaaleja olisi mahdollista järjestää niin, että kotimaiset yhtyeet voivat vielä kesän aikana esiintyä, mutta vielä odotellaan hallituksen antamia suosituksia ja linjauksia kesän festivaalien suhteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat