Mad Sin maaliskuussa Helsinkiin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 7.2.2011

Pitkän uran tehnyt psychobilly-bändi Mad Sin saapuu keikalle Suomeen maaliskuussa. Yli parikymmentä vuotta yhdessä soittanut ja syksyllä uuden albumin julkaissut yhtye esiintyy Helsingin Nosturissa lauantaina 19. maaliskuuta. Keikkaillan avaa ruotsalainen, punkia ja rockabillyä yhdistelevä The Knockouts. Keikan liput tulevat myyntiin keskiviikkona 9. helmikuuta.

Berliinissä jo vuonna 1987 perustettu Mad Sin tunnetaan ahkerana kiertuejyränä. Monesti Suomessakin esiintynyt bändi on kiertänyt mm. Faith No Moren, Misfitsin ja Suicidal Tendenciesin kanssa. Tinkimättömän yhtyeen maineessa oleva Mad Sin antaa joka keikalla 100-prosenttisen show’n kun erikoistehosteet ja energinen esiintyminen tukevat tiukkaa yhteensoittoa ja tekevät jokaisesta illasta räjähdysalttiin. Bändin tuorein albumi ”Burn and Rise” julkaistiin viime syksynä.

Mad Siniä Helsingissä lämmittelevää The Knockoutsia on kuvailtu yhdistelmäksi Stray Catsia ja Green Dayta. Bändissä yhdistyvät taidokas musisointi, biisinkirjoitustaito, tyylikäs ulkonäkö ja uskomattoman tiukat live-esiintymiset. The Knockoutsin laulaja-kitaristi ja keulakuva Johan Frandsen soitti aikaisemmin rockabilly-bändi The Go Gettersissä, joka tuli tunnetuksi ahkerana keikkailijana. Frandsenin sekä rumpali Ted Jergelindin ja pystybasisti Ken Stonen muodostama The Knockouts julkaisi kehutun”Among The Vultures” -albuminsa reilu vuosi sitten ja lähti saman tien Ruotsin, Saksan, Suomen ja Tsekkien keikoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA:
La 19.3.2011 Helsinki, Nosturi

LIPUT:
alk. 23 €, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18

Lipunmyynti alkaa ke 9.2.2011 klo 9.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat