Baroness (©Ross Halfin)

Mahtaako Baroness vihjailla Instagramissa seuraavan albuminsa julkistusta?

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 7.3.2019
Baroness (©Ross Halfin)

Yhdysvaltalainen metalliyhtye Baroness aloitti työstämään uutta studioalbumiaan jo vuoden 2018 puolella. Tähän mennessä mitään varmaa tietoa albumin julkaisemisesta, nimestä tai muistakaan tiedoista ei ole ollut selvillä. Nyt jotain mielenkiintoista on kuitenkin alkanut tapahtumaan. Bändi on aloittanut julkaisemaan omalla Instagram -tilillään päivittäin kuvan vanhoista studioalbumeistaan, joissa on mukana myös niitä vastaava Pantone-värisysteemin värikoodi. Yhtye esimerkiksi julkaisi 5. maaliskuuta kuvan vuoden 2007 ”Red Albumista”, jossa on kuvatekstinä punaisen Pantone-värikoodi 200 c. Yhtye on jatkanut kyseistä julkaisutyyliä tähän päivään asti tuoreimpana julkaisunaan ”Yellow & Green” -tupla-albumi värikoodeineen. Jäljellä on vielä yhtyeen vuoden 2015 albumi ”Purple”, jonka jälkeen bändin epäillään julkaisevan tulevan albuminsa kansikuva ja/tai värikoodi. Nähtäväksi jää, onko kyseessä todella yhtyeen tapa johdatella tulevan albuminsa julkistukseen.

View this post on Instagram

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

A post shared by Baroness (@yourbaroness)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat