Mahtipontista ja sopivan mielipuolista – Silver Dust jatkaa omintakeista linjaansa ”House 21” -albumilla

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 6.12.2018

Sveitsiläinen Silver Dust yllätti minut aikoinaan ”The Age Of Decadence” -levyllä, joka julkaistiin toissa vuonna. Albumi nosti hyvin esiin yhtyeen erikoisen tyylin, jota ei voi syyttää ainakaan mielikuvituksen puutteesta. Myös muutamat ranskan kielellä lauletut metallikappaleet tekivät minuun vaikutuksen, sillä ranskankielistä musiikkia tulee vastaan melko harvoin. ”The Age Of Decadence” jätti jälkensä muistiini, minkä takia tartuinkin erityisen toiveikkaana uuteen ”House 21” -albumiin.

Levyn ensimmäinen kappale ”Libera Me” on pitkälti puhdas intro, joka johdattelee albumin uumeniin. ”The Unknown Soldier” vyöryy kuuntelijan päälle kuin hyökyaalto, jota ei pääse pakoon. Rammstein-vivahteinen äänimaisema yhdistettynä vokalisti-kitaristi Lord Campbellin pehmeään ääneen synnyttävät yhdessä mahtipontisen kokonaisuuden, jonka kruunaavat kappaleessa kuultavat Campbellin kuolonkorinat. Harmillisesti levyn nimikkokappale ”House 21” ei kuitenkaan onnistu erikoisuuksistaan huolimatta olemaan yhtä mielenkiintoinen teos kuin sitä edeltävät biisit.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Foreverissä” ja ”Once Upon A Timessa” pulahdetaan Silver Dustin kevyempään äänimaailmaan. Jälkimmäinen näistä teki minuun erityisen vaikutuksen. ”La La La La” on sen sijaan huomattavasti reippaampi kappale, joka tuo paikoin mieleen System Of A Downin. ”Bette Davis Eyesissä” päästään kuulemaan Mr. Lordin ja Lord Campbellin yhteislaulua. Pakko myöntää, että herrasmiesten lauluosuudet sopivat todella hyvin yhteen. Etenkin Mr. Lordin heittäytyminen lauluosuuksiin on hyytävän hienoa kuultavaa. Kyseistä kappaletta on taatusti kuultu Silver Dustin keikoilla, kun bändi on ollut lämmittelemässä Lordia. Mr. Lordin vierailun jälkeen albumi jatkuu jopa suhteellisen normaalina – lukuun ottamatta ”It’s Timea” ja ”The Callingia”, joissa Lord Campbell innostuu jälleen korisemaan puhtaiden lauluosuuksien ohessa.

”House 21” ei ollut aivan niin yllättävä kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Osittain tämä johtunee siitä, että Silver Dustin soundi oli minulle tällä kertaa jo ennestään tuttu. Tältä albumilta ei löytynyt ranskankielisiä kappaleita, joita jäin hieman kaipaamaan. Yhtye saa kuitenkin plussaa jatkamastaan linjasta kappaleiden erikoispiirteiden parissa.

”House 21” on tasaisen vahva levy, joka saa pidettyä otteessaan. Albumilla on monta hyvää kappaletta sekä kolme keskinkertaisempaa. Omiin korviini ”Forever”, ”Once Upon A Time” ja ”Bette Davis Eyes” erottuivat sen parhaimmistoksi. Toki päätösraidan pidemmät instrumentaaliosuudet jäivät myös hyvin mieleen. Kaiken kaikkiaan ”House 21” on mainio kokonaisuus, josta riittää pureskeltavaa pitkään. Näin mielenkiintoiselta kuulostavan yhtyeen näkisi mielellään ilmielävänä vielä jonain päivänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:

  1. Libera Me
  2. The Unknown Soldier
  3. House 21
  4. Forever
  5. Once Upon A Time
  6. La La La La
  7. Bette Davis Eyes (feat. Mr. Lordi)
  8. This War Is Not Mine
  9. The Witches Dance
  10. It’s Time
  11. The Calling

Silver Dust Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat