The Man-Eating Tree – Harvest

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.1.2012

Oululaislähtöinen The Man-Eating Tree julkaisi viime vuoden lopulla toisen levynsä ”Harvestin”, vain vuoden esikoislevynsä ”Vinen” jälkeen. Varsin nimekkäistä muusikoista koostuvan bändin ensimmäinen levy sai melko laajalti huomiota, mutta toisen levyn julkaisutahdista päätellen ei mitään suuria suorituspaineita kasaantunut. Kolmannellekin levylle on kuuleman mukaan materiaalia valmiina. Nyt kuitenkin vajotaan ”Harvestin” tahdissa syksyisiin tunnelmiin, vaikka eletään keskitalven syvimpiä hetkiä.

Levy alkaa minimalistisella instrumentaali-introlla ”Harvest Bell”, joka luo pohjan koko levyn tunnelmalle. Se on samaan aikaan sävyltään tumma ja toiveikas, täynnä luopumista ja tulevaisuuden odotusta. Intro lipuu saumattomasti seuraavaan biisiin ja sulautuu sen kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi. Vokalisti Tuomisen ääni luo ajoittain aavemaisenkin efektin tummanpuhuvan musiikin tueksi.

Levyä kuunnellessa aika unohtuu, kun biisien tempo on hyvinkin rauhallinen, jopa vajottava. Melodiat saavat tuntemukset polveilemaan syksyyn kallistuvan kesäsateen lempeän varovaisesta hyväilystä lähes syysmyrskyksi ulottuvaan raivoon. Levyn viimeinen biisi on ympyrän sulkevasti myös instrumentaali. Askeettisen kaunis Karsikko jättää levylle hellät hyvästit ja kaipaus jää hiljaisuudessa ilmaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Limited edition sisältää lisäksi vielä coverin Type O Negativen ”Everything Dies”-kappaleesta. Tunnelmaltaan kappale sopii levylle hyvinkin, mutta tuntuu irralliselta levyn jo kertaalleen sulkeneen Karsikon jälkeen. Limited editionin muut herkut ovat lähes perinteeksi muodostunut Making of…-DVD sekä kokoelma taustakuvia.

The Man-Eating Tree sai vastikään päätökseen syksyllä alkaneen Euroopan kiertueensa Amorphiksen kanssa. Lopputalven taittuessa alkukevääksi voi bändin nähdä livenä Swallow the Sunin mukana ympäri Suomen. Varsin juhlallinen kattaus kenelle tahansa joka nauttii metallinsa mielellään varjoja maalailevana.

9 / 10

Kappalelista:
1. Harvest Bell (2:11)
2. At The Green Country Chapel (6:09)
3. Code Of Surrender (5:32)
4. Armed (3:50)
5. Like Mute Companions (5:42)
6. Exhaled (7:57)
7. Down To The Color Of The Eye (6:49)
8. Incendere (4:11)
9. All You Kept Free (6:52)
10. Karsikko (4:25)
11. Everything Dies (4:46) (Bonustrack)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.themaneatingtree.com

Kirjoittanut: Nina Hurme

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat