Viikate, Otra Romppanen ja Kimmo Kuosmanen. Kuva: Juuso-Valtteri Kivimäki

Mana Manan kappaleisiin perustuva ”Murheenlaakso”-näyttely aukeaa tiistaina 7. heinäkuuta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.7.2020
Kuva: Juuso-Valtteri Kivimäki

Joutuiko tyttösi mielisairaalaan? Eikö sydämesi kestänyt enää ikävää? Kuulostaako Mana Mana -niminen yhtye tutulta?

Keravalainen artisti Niko Hill on luonut ”Murheenlaakso”-nimeä kantavan teoksen purettavan kerrostalon asuntoon. Projekti on osa Purkutaiteen järjestämää Taiteen Kotitalo -projektia, jossa yli sadalle artistille jaettiin tilaa käytettäväksi yhdestä talosta.

”Murheenlaakson” ajatuksena on laajentaa kappaleiden tarinaa tuomalla niiden henkilöille kasvot, esitellä ympäristöä tai muuten luoda niiden ympärille visuaalisuutta. Teoksen tarkoituksena on myös herättää keskustelua vakavistakin aiheista, tuoda Mana Manan kappaleita ja niiden sisältöä esille, sekä tehdä kunniaa Jouni Mömmölle, jota ilman koko teosta ei olisi olemassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleiden tekstien kirjoittaja ja Mana Mana -yhtyeen solisti Jouni Mömmö ei ole enää täällä kertomassa kappaleidensa syvempiä tarkoituksia, ja tulkintoja on varmastikin yhtä paljon kuin kuulijoita, tässä yksi niistä.

Kaikki esillä olevat kuvat ovat myynnissä, ja kaikki kuvista saadut tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen siten, että puolet menee paikallisen Karma Ry:n toiminnan tukemiseksi, ja toinen puolikas Murheenlaakso-yhtyeen (Mana Mana) valitsemalle kohteelle. Kuvat 150€/kpl.

Verhon takaa voit napata itsellesi lyhdyn kierroksen ajaksi, ja samalla tuoda hieman valoa pimeyteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lipun hinta 6€. Yhdellä lipulla pääsee kiertämään kaikki talon teokset.

https://www.facebook.com/events/661263427809789/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat